Arvostetun antropologi Helen Fisherin mukaan rakkauden huuma kestää kaksi–neljä vuotta. Uusin tutkimustieto kuitenkin osoittaa, että Fisher on hiukan liian optimistinen romanttisen rakkauden kestävyyden suhteen. Näyttää nimittäin siltä, että rakkauden polttavin liekki jaksaa lepattaa ainoastaan vuoden päivät.
PEA ja NGF
Professori Dorothy Tennovin mukaan romanttinen rakkaus saa alkukipinänsä, kun ihminen alkaa kiinnittää intensiivisesti huomiota määrättyyn henkilöön. Rakastunut ihminen ajattelee pakkomielteenomaisesti rakkautensa kohdetta, on hänestä tunneperäisesti riippuvainen ja kaipaa tunnesidettä tämän kanssa. Romanttinen rakkaus saa henkilössä aikaan euforian ja lisää henkistä energiaa.
Helen Fisherin mukaan rakkauden huuman saa aikaan hormoni nimeltä fenyylietyyliamiini (PEA). PEA:ta onkin usein kutsuttu rakkauden molekyyliksi sen vuoksi, että sen määrän on huomattu kohoavan korkeuksiinsa rakastuneilla. Hullaantunut tunne johtuu siitä, että tämä pieni molekyyli on amfetamiinin luonnollinen vastine. Amfetamiiniyhteyden lisäksi on havaittu, että PEA sijaitsee joidenkin hermosolujen päässä ja auttaa impulssien siirtymistä hermosolulta toiselle. Tutkija Michael Liebowitzin mukaan tunnemme rakkauden huumaa, kun limbisen järjestelmän neuronit ovat tyydyttyneet tai tulleet herkäksi PEA:sta ja stimuloivat tämän jälkeen aivoja.
Uusi italialainen tutkimus osoittaa, että rakastumisen aikana elimistössä tapahtuu myös muita muutoksia kuin PEA:n voimakas erittyminen. Pavian yliopiston tutkijat selvittivät 58 hiljattain rakastuneen ihmisen plasman neurotrofiinien (hermoston kasvutekijä) tasoja. Saatuja tuloksia verrattiin kontrolliryhmän vastaaviin arvoihin. Aikaisemmin on saatu selville, että neurotrofiinit ovat pelkojen, mielenkuohujen ja käyttäytymismuunnosten potentiaalisia välittäjiä.
Neurotrofiineihin kuuluvat hermosolujen kasvutekijä (NGF), aivoperäinen neurotrofinen tekijä (BDNF), neurotrofiini 3 (NT–3) ja neurotrofiini 4 (NT–4).
Italialaisten tekemän tutkimuksen perusteella NGF-tasot ovat hiljattain rakastuneilla henkilöillä huomattavasti korkeammalla kuin pitkään parisuhteessa olleilla henkilöillä. Kun neurotrofiinien arvot mitattiin uudelleen 12–24 kuukauden kuluttua, havaittiin, että NGF-tasot olivat pudonneet rakastuneilla henkilöillä samalle tasolle kuin verrokkiryhmällä. Rakastuneet henkilöt eivät myöskään itse kokeneet olevansa niin hullaantuneesti rakastuneita kuin parisuhteen alussa.
Tutkimusryhmä päätteli saamiensa tulosten perusteella, että NGF-tasot kohoavat merkittävästi ihmisen ollessa romanttisesti rakastunut. Kyseinen neurotrofiini saa luultavasti aikaan voimakkaan euforian tunteen ja tunneperäisen riippuvuuden toisesta henkilöstä. NGF:llä on myös kyky vaikuttaa vasopressiinin eritykseen. Vasopressiini on neuropeptidi, joka vaikuttaa esimerkiksi sosiaalisen siteen syntymiseen. Koska NGF-tasot saattavat laskea vuoden seurustelun jälkeen normaalille tasolle, on rakkauden ihanin vaihe jo vuodessa ohitse. Tämä saattaa osittain selittää sen, että yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan vuoden yhdessä asuneiden yhdyntätiheys laskee puolella siitä, mitä se oli suhteen alkuvaiheessa.
NGF-tasojen nopea lasku saattaa antaa selityksen myös siihen, miksi jotkut ihmiset vaihtavat kumppania kuin paitaa. Euforian kadottua myös kiinnostus kumppania kohtaan katoaa ja tilalle etsitään uusi ehdokas. Näin aivot ovat jatkuvasti huumaantuneessa tilassa. Tällaisia ihmisiä kutsutaan rakkausnarkkareiksi.
Rakkaus itsessään ei kuitenkaan katoa mihinkään romanttisen rakkauden loputtua. Rakkaus vain muuttaa muotoaan. Marion Rungin laulun sanoja lainaten voidaan todeta, että rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia. Mikäli rakkautta jaksetaan vaalia, niin se voi leimuta läpi koko elämän.
Kari Heusala
Lähde: Psychoneuroendocrinology