Robinista ylioppilas – jättisuosittu poppari saa valkolakin

Robin on stressaantunut tekemättömyydestä 1:35

Tauolle elokuussa 2017 jäänyt laulaja Robin on suorittanut ylioppilaskokeet hyväksytysti. Robinin nimi löytyy Turun Luostarivuoren lukion ylioppilaslistalta.

Lokakuussa 2017 Robin kertoi kyllästyneensä joutilaisuuteen. Katso videohaastattelu yllä!

Laulajatähti Robin, koko nimeltään Robin Packalén, 19, painaa valkolakin päähänsä kevätjuhlapäivänä lauantaina 2. kesäkuuta.

Robin suoritti ylioppilastutkinnon hyväksytysti Turun Luostarivuoren lukiossa.

Suursuosittu poppari jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle elokuussa 2017. Tuolloin Robin esiintyi Hartwall Arenalla.

– Halusin pitää tauon ennen kuin mitään ikävää tapahtuu. En ole palanut loppuun, eikä luovuuteni ja intohimoni tähän hommaan ole kadonnut mihinkään. Ajattelin, että haluan pitää tauon nyt, jotta tämä homma pysyy mielekkäänä, laulaja kertoi tuolloin.

Robin nousi Suomen musiikkimaailman huipulle vuonna 2012 superhitillään Frontside Ollie. Laulaja on julkaissut uransa aikana viisi studioalbumia.

Robinin valmistumisesta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat