Robbie Williams nähdään Better Man -elämäkertaelokuvassa digitaalisesti luotuna apinana.
Tasan 50 vuotta helmikuussa 2024 täyttänyt laulajatähti Robbie Williams piti itseään tanssivana apinana, kun hän nousi julkisuuteen Take That -poikabändin riveissä yli 30 vuotta sitten.
Williams nähdäänkin muualla Euroopassa jo ennen joulua ensi-iltansa saaneessa, mutta Suomessa vasta 24. tammikuuta ensi-iltansa saavassa Better Man -elämäkertaelokuvassa digitaalisesti luotuna apinana.
Lue myös: Megatähti Robbie Williams kuvailee itseään MTV:n haastattelussa: "Kaiken ylimääräisen voi pissata pois"
Elokuvan australialainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Michael Gracey kertoo MTV:n haastattelussa apinaidean pohjana olleen uuden näkökulman löytäminen musiikkitähden elämäkertaelokuvan tekemiseen.
– Teimme ennen tuotannon alkamista ennakkohaastatteluja Robbien kanssa ja niissä hän viittasi itseensä usein esiintyvänä apinana. Hän saattoi muistella esimerkiksi olleensa esiintymässä takarivissä kuin apina, Gracey kertoo.
– Hän (Robbie) käytti tuota kuvailua niin monta kertaa, että tajusin siinä olevan jokin isompi juju.
