Ristomatti Hakolan epäonni hämmentää – "Tästä saadaan hyvä stoori aikaiseksi"

Maastohiihtäjä Ristomatti Hakolaa on koeteltu. Kesällä murtui varras, maailmancup-kauden pyörähdettyä käyntiin Rukalla puolestaan kylkiluu.

Hakolan varvas murtui kesäkuussa kahdesta kohtaa, kun hän kolautti sen sohvan jalkaan. Rukalla marraskuun lopussa maailmancupin avausviikonloppuna mies puolestaan mursi kylkiluunsa kaaduttuaan kovavauhtisessa laskussa 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.

– Ei minulla ole 20 vuoteen murtunut mitään, mutta nyt on lyhyeen aikaan mennyt kaksi kertaa, Hakola tokaisee MTV Urheilulle.

Rukalla Hakolan epäonni on hämmästyttänytkin. Rukalla hän kaatuili urakalla, sillä päivää ennen kylkiluunsa murtamista hän meni nurin perinteisen sprintin puolivälierässä törmättyään Italian Federico Pellegrinon kanssa.

"Jokainen kierros on tuntunut paremmalta"

Hakola suuntasi keskiviikkona kohti Vuokattia. Hän pystyy harjoittelemaan, joskaan hiihtää ei voi vielä kovaa – vain "normilenkkivauhtia", Hakolan sanojen mukaan hissukseen eteenpäin.

Hakola on mennyt kivun mukaan.

– Vassu ja tasuri eli tärkeimmät hiihtotekniikat puuttuvat.

Hakola uskoo, että käsi kestää tasatyöntöä hyvin viikon päästä.

– Jokainen kierros, jonka olen Oittaallakin kiertänyt, on tuntunut paremmalta käden suhteen. 

Ensin Hakola käveli murtuman jälkeen matolla ylämäkeen ja treenasi pyörän selässä. Kun kylkiluu on sallinut, Hakola on sittemmin myös juossut.

– Äsken just juoksin juoksumatolla kovempaa, siinä ei mitään.

"Toivottavasti se menee näin tälläkin kertaa"

Kauden päätapahtuma, Pekingin olympialaiset, on ohjelmassa helmikuussa. Kahden kuukauden kuluttua.

– Kyllä tässä miettii, että olympialaisiin on suhteellisen vähän aikaa. Koetetaan olla positiivisin mielin. Katsotaan, mitä tulee.

Helmikuussa Hakola saavutti uransa ensimmäisen arvokisamitalin, kun hän hiihti Joni Mäen kanssa parisprintistä Oberstdorfissa MM-hopeaa. Hakolan vaiheilla on ennalta ollut mitaliodotuksia myös osana Pekingin parisprintti- ja viestijoukkueita.

– En ole mitään ylimääräistä painetta ottanut. Tässä on sattunut ja tapahtunut, ja kaikki, mitä tulee tapahtumaan, on positiivista ja plussaa, jos vähänkään menee hyvään suuntaan.

Hakola myöntää, että se takuulla maistuisi, jos hän toipuisi ja Pekingistä tulisi sen jälkeen arvometallia kaulaan.

– Tulisi stoori ainakin.

– Kyllä tästä hyvä stoori varmaan saadaan aikaiseksi, meni miten meni.

Vuokatista voisi positiivinen kulku lähteä.

– Aina, kun olen mennyt Vuokattiin, olen tullut hyvässä kunnossa pois. Toivottavasti se menee näin tälläkin kertaa.

Kuuntele Hakolan ajatuksista ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat