Risto E.J. Penttilä: Niin Harris kuin Trumpkin voivat olla tyytyväisiä väittelyyn
Entisen presidentin Donald Trumpin ja varapresidentti Kamala Harrisin välillä nähtiin ensimmäinen, ja todennäköisesti viimeinen, vaaliväittely aamuyöllä Suomen aikaa.
MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E.J. Penttilän mukaan demokraateilla oli suurempi lataus väittelyyn.
Demokraatit ovat olleet hyvässä nosteessa, joten Kamala Harrisin ensimmäisellä presidentinvaaliväittelyllä oli suuri merkitys.
– Ei tullut läpimurtoa, mutta erittäin hyvä laadukas esitys, Penttilä kommentoi Harrisin suoritusta.
Harrisille suurin voitto väittelyssä oli se, että väittelyn jälkeen ihmiset voivat kuvitella hänet presidenttinä, sillä hän esiintyi rauhallisesti ja vakuuttavasti.
Lue myös: Harris ja Trump hyökkäsivät toisiaan vastaan vaaliväittelyssä – jännittävä hetki nähtiin heti alussa
Muisti on lyhyt
Penttilä myös muistuttaa, että vaalien aikana äänestäjien muisti on lyhyt. Vuoden 2024 vaaleja ajatellen on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat jo jääneet taka-alalle, kuten presidentti Joe Bidenin kisasta pois jättäytyminen ja Trumpin salamurhayritys.
Penttilän mukaan molemmat osapuolet voivat olla tyytyväisiä väittelyyn, myös Trumpin tiimi.
– Hän oli se sama oma Trumpinsa, ja puhui sille kannattajakunnalle, joka on häntä aikonutkin äänestää.
Väittelyssä olivatkin Penttilän mukaan vastakkain "vanha kunnon Trump ja uusi, kykenevä vastaehdokas".
Trump ei päässyt Harrisin ihon alle
Väittelyn sääntöihin kuului se, että toisen ehdokkaan mikrofoni oli suljettu sinä aikana, kun toinen puhui. Väittely ei mennyt Penttilän mukaan tämän vuoksi huuto-otteluksi, vaikka etenkin Trump ryhtyi usein Harrisin vastauksen loppupuolella puhumaan päälle.
Hän ei silti ainakaan silmämääräisesti päässyt Harrisin ihon alle.
– Siinä mielessä en ole varma, auttoiko se Trumpia paljon, mutta se on se, mitä hänen kannattajansa toivovat, että hän on koko ajan äänessä, Penttilä arvioi.
Penttilän mukaan erittäin kiinnostavaa on se, kuinka kurinalainen Harris oli. Hänen hyökkäyksensä olivat hyvin harjoiteltuja. Trump taas keskittyi korostamaan sitä, kuinka huono Bidenin ja Harrisin hallinto on ollut.
Penttilän mukaan Harris oli odotetusti vahvoilla aborttikysymyksessä.
– Se on niin iso arvokysymys, että sillä saadaan äänestäjiä paikalle.
Myös sattuma ratkaisee
Talous puolestaan on ollut Harrisin ja Bidenin hallinnon heikkous, josta Harris onnistui kääntämään huomiota pois.
Amerikkalaisten näkökulmasta Trumpin ulkopolitiikan retoriikka taas puree paremmin. Ulkopolitiikka harvemmin ratkaisee Yhdysvaltain vaaleja, ellei kyseessä ole sotatilanne.
– Jos Lähi-idässä tapahtuisi jotain sellaista, että Yhdysvallat joutuisi menemään Israelin taakse voimakkaasti sotilaallisesti auttamaan Israelia, se oli vaikeaa demokraateille.
Penttilän mukaan nämä vaalit tulee ennemmin ratkaisemaan aborttikysymys, mahanmuutto, inflaatio ja sattumat, joita voi vielä ennen vaaleja tapahtua.
Uusimmat
-
18:48
MTV seuraa: SM-liigakierros räväkästi käyntiin! Kärpät iski Tampereella, Joonas Rask osui ilmasta HIFK:lle
-
18:42
Maastavedon jättituloksen tehnyt Veli Kumpuniemi on kuollut
-
18:40
Therese Johaug teki välivuotenakin jäätävän tilin
-
18:31
Timo Vornanen huolestui eduskunnan turvallisuudesta, mutta ei itsensä takia
-
18:10
Raju rahariita sai uuden käänteen – OC:n Täydelliset naiset -tähti jäi kiinni valehtelusta
-
18:02
MTV selvitti: Näissä kunnissa saa eniten kotihoidon tukea – ensi vuonna kärkeen nousee uusi kunta
-
17:28
Todella ällöttävät patongit! Halloweenin helppo tarjoiluvinkki
-
17:15
Poptähti Demi Lovato yllätti lateksiasussa – näyttävät kuvat punaiselta matolta
-
17:00
Uutuuskirja: Lähipiiri jäi ihmettelemään, mitä ihmettä Sanna Marinille tapahtui vuonna 2021
-
16:54
Itämerellä kulkevalla öljytankkerilla tulipalo
-
16:46
Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"
-
16:12
Toyotan MM-rallikuski avautui kovasta kohtalostaan: "Olen ollut todella stressaantunut"
-
16:01
Presidentti Zelenskyi vierailee Berliinissä
-
16:01
Ensitreffit-parien yhteiselo ahdistaa Töllötuomareita – "En pysty enää katsomaan"
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
Lataa lisää