Lontoon iskulla ei tiettävästi yhteyksiä Suomeen – Supo pitää Suomen turva-arvion ennallaan

Lontoon eilisellä terrori-iskulla ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole yhteyksiä Suomeen. Asiasta kertovat sisäministeri Paula Risikko (kok) ja suojelupoliisi.

Suojelupoliisi pitää ennallaan aiemman uhka-arvionsa, jonka mukaan Suomeen kohdistuvien terrori-iskujen uhka on kohonnut ja monimuotoistunut.

Lontoo eilisellä terrori-iskulla ei Supon tämänhetkisten tietojen mukaan ole yhteyksiä Suomeen, joten isku ei suoranaisesti vaikuta Suomeen kohdistuvaan uhkaan.

– Tietysti jatkamme tilanteen selvittämistä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa, viestintäasiantuntija Verna Leinonen suojelupoliisista kertoo.

– Uhkaa arvioidaan ja analysoidaan koko ajan. Seurataan tilannetta, mutta toistaiseksi ei ole sellaisia tietoja, jotka muuttaisivat uhka-arviota.

Nykyisessä arviossa on jo huomioitu mahdolliset yksittäisen tekijän tekemät iskut, jollainen Lontoon isku tämänhetkisten tietojen mukaan on ollut.

Leinonen korostaa, että vaikka terrori-iskun uhka on kohonnut Suomessa, kyse on yksittäisten tekojen uhasta.

– Ei ole nähtävissä, että Suomi olisi jonkun terroristijärjestön listoilla ensisijaisena kohdemaana.

Supo on arvioinut, että Suomessa on kansainvälisesti verkottuneita, terrorismia tukevia ryhmiä, jotka pyrkivät värväämään ja radikalisoimaan ihmisiä. Näillä verkostoilla on yhteyksiä esimerkiksi Isisiin.

Risikko: Eduskunnan erityisjärjestelyt jo kumottu

Sisäministeri Paula Risikon mukaan Lontoon isku ei siten vaikuta suoranaisesti Suomeen kohdistuvaan uhkaan.

– Tietysti tätä tietoa koko ajan tarkennetaan ja tämä tarkentuu, kun iskun motiivista saadaan vähän enemmän osviittaa, Risikko sanoo.

Hän kertoo, että Lontoon iskun kaltaisiin tapahtumiin varaudutaan jatkuvasti, mutta mitään uusia päätöksiä ei ole sen vuoksi tehty.

Eilen eduskunnan tiloja vartioi erityinen poliisipartio, mutta Risikon mukaan järjestely on jo purettu. Helsingin poliisin mukaan eduskunnan aluetta valvotaan muutenkin kaiken aikaa.

Risikko sanoo, ettei Lontoon iskun motiivista ole tullut yksityiskohtaista tietoa. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, kohdistuiko Lontoon isku erityisesti maan parlamenttiin. Risikon mukaan myös Suomen eduskunnan turvallisuusasiat on hyvä katsoa läpi.

– Aina kun tapahtuu jotain, niin sitten arvioidaan, onko meillä tarvetta muuttaa jotain.

Risikko kuitenkin arvioi, että valtioneuvostossa on jo "valtavan hyvä" henkilönsuojayksikkö. Myös eduskunnassa on omat turvajärjestelynsä ja ainakin hän itse pitää sitä turvallisena paikkana.

– Olen nyt ollut siellä aika monta vuotta ja kyllä koen, että siellä todella ylläpidetään turvallisuutta. Siellä on hyvä järjestelmä ja virkamiehet ovat hyvin turvallisuusorientoituneita.

Myös kansalaisille ministeri lähettää rauhoittavan viestin:

– Ei ole viitteitä siitä, että Lontoon isku jollain lailla nostaisi terrorismin uhkaa Suomessa, Risikko sanoo.

– Mutta totta kai meidän pitää muistaa, että emme ole mikään lintukoto. Kun tapahtuu jotain muissa maissa, niin ollaan herkällä korvalla ja pyritään estämään, että Suomessa ei tapahdu niin. 

Lue myös:

    Uusimmat