Mainos

Rinteen nettikolumni: Suuri syy eriarvoistumiseen löytyy hallitusohjelmasta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on mielissään, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on perustanut työryhmän, joka tähtää eriarvoistumisen pysäyttämiseen. Rinne kuittaa Sipilälle kuitenkin MTV:n Nettivieras-kolumnissaan, että suuri syy eriarvoistumiseen löytyy Sipilän hallitusohjelmasta.

****

Pääministeri Juha Sipilä on perustanut työryhmän, jonka tehtävä on pysäyttää yhteiskunnallinen eriytyminen. Sipilä kertoo olevansa huolissaan eriarvoistumisesta. On hienoa, että pääministeri Sipilä alkaa miettiä myös tätä asiaa. Myös eriarvoistumisen pysäyttämistä pohtiva työryhmä on hyvä ja tärkeä asia. On kuitenkin katsottava kriittisesti, miksi tällaisessa tilanteessa ollaan.

Eriarvoistuminen on vakava ongelma, jota yksikään puolue ei voi eikä saa hyväksyä. Ennen kuin työryhmä aloittaa, voin antaa pääministeri Juha Sipilälle ilmaisen vinkin: Yksi suurimmista syistä kasvavalle eriarvoistumiselle löytyy Sipilän omasta hallitusohjelmasta. Pääministerin kannattaa lukea hallitusohjelma läpi ajatuksella – ja paksun punakynän kanssa – sekä tehdä tarvittavat johtopäätökset.

Sosialidemokraatit ovat yrittäneet varoittaa pääministeriä ja hallitusta eriarvoistumisesta jo lähes kahden vuoden ajan. Olemme tarjonneet vaihtoehtoja Sipilän hallituksen leikkauspolitiikalle, joka ottaa pieni- ja keskituloisilta ja vaikeuttaa heidän arkeaan kohtuuttomasti. Hallituksen mallissa harvojen ja valittujen joukko voittaa muiden kustannuksella. Hallituksen mallissa hyvinvointivaltiota heikennetään leikkaamalla. SDP:n vaihtoehto pitää kaikki suomalaiset mukana. Meidän vaihtoehdossamme hyvinvointivaltiota uudistetaan vahvemmaksi.

Kun puhutaan eriarvoistumisesta, on syytä katsoa, mitä Sipilän hallituksen aikana on tapahtunut.

Ihmisten palkkoja on laskettu.

Koulutuksesta on leikattu.

Lääkekorvauksia on leikattu.

Palvelumaksuja on korotettu.

Perheiden tukea on heikennetty.

Nuorisotakuu on käytännössä lakkautettu.

Työllisyyden hoitoon ei ole riittäviä määrärahoja.

Nämä asiat eivät ole tapahtuneet itsestään. Nämä ovat Sipilän hallituksen poliittisia päätöksiä. Päätöksiä, jotka tuntuvat ihmisten arjessa. Päätöksiä, jotka lisäävät eriarvoisuutta - eivät poista sitä.

Nyt yhtäkkiä pääministeri Sipilä on havahtunut ongelmaan ja tuloksena on työryhmä. Voin kertoa, että tällainen työryhmä – hyvästä tarkoituksesta huolimatta – ei poista eriarvoisuutta. Jos Sipilä haluaisi oikeasti ratkaista eriarvoistumisen ongelmia, hän muuttaisi dramaattisesti hallituksensa politiikkaa. Oma lukunsa on se, että Sipilän hallitus on lyhytnäköisesti laiminlyönyt päätösten vaikutusarvioiden tekemisen. Tulokset näkyvät ja nyt Sipilä yrittää korjata vuotavaa kattoa poraamalla lattiaan reiän.

Minulle politiikka on aina tarkoittanut sitä, että päätöksillä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua. Että tehdään sellaisia päätöksiä, jotka auttavat ihmisiä ja mahdollistavat itsensä toteuttamisen. Että tarjotaan ihmisille tulevaisuudennäkymiä eikä viedä viimeistäkin toivon hippusta pois. Nyt Sipilän hallitus on laittanut laman maksajiksi ihmiset, joilla ei ole mitään tekemistä laman kanssa. Vaihtoehtoja tälle kurjistavalle ja eriarvoistavalle politiikalle on.

Politiikan suunnan on muututtava.

Tiedän puolueen puheenjohtajana ja entisenä valtiovarainministerinä, että totta kai politiikassa joudutaan tekemään vaikeitakin päätöksiä. Minulle on aina ollut tärkeää, että vaikeat päätökset ovat perusteltavissa. Sipilän hallituksen aikana näin ei ole ollut. Kyllä, Suomen taloustilanne on vaikea ja rahat ovat tiukilla.

Mutta huono taloustilanne ei tarkoita sitä, että oikeudenmukaisuus ja kohtuus loppuisivat.

Eikä huono taloustilanne missään nimessä tarkoita sitä, että pieni- ja keskituloisilta leikataan, jotta rahat voidaan antaa suurituloisten veronkevennyksiin. Juuri näin Sipilän hallitus on toiminut ja sitä SDP ei voi hyväksyä.

Viimeiset puolitoista vuotta Suomessa on tehty politiikkaa, joka vie meitä kauemmaksi pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Koulutuksesta ja osaamisesta on leikattu valtavia summia. Työttömiltä ja sairailta on leikattu. Yhteisistä terveyspalveluista ollaan siirtymässä kohti pakkoyhtiöittämistä.

Tällaiselle hulluudelle pitää sanoa suorat sanat: Ei pidä kulkea takaisin menneisyyteen. Suomessa ja Pohjoismaissa on maailman modernein ja hyvinvoivin yhteiskunta. Siitä ei pidä luopua.

Pohjoismainen malli on lähes kaikilla kansainvälisillä mittareilla mitattuina maailman paras. Tulokset on mahdollistanut tasa-arvoinen ja vapaa yhteiskunta, jossa on uskottu koulutukseen, tieteeseen ja edistykseen. Tärkeä voimavaramme on ollut luottamus toinen toiseen ja kantava perusajatus on ollut se, että kaikki ovat samassa veneessä. Tällaisen ajattelutavan soisi leviävän laajemmallekin Eurooppaan. Euroopan tulevaisuutta voisi ja pitäisi rakentaa pohjoismaisen vision pohjalta. Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö ja selkeä vastuunjako, hyvä taloudenpito sekä työmarkkinoiden toimivuus ovat hyvinvointivaltion keskeisiä edellytyksiä ja samalla asioita, joissa Suomella ja muilla Pohjoismailla on annettavaa myös Euroopan tasolla.

Sosialidemokraatit ovat ylpeitä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Me haluamme kehittää ja vahvistaa hyvinvointivaltiota, joka on aina ollut ja on edelleen tulevaisuuden yhteiskuntamalli. Pääministeri Sipilä voi koska tahansa lainata SDP:n ideoita ja ohjelmia. Niistä olisi enemmän apua eriarvoistumisen poistamisessa kuin työryhmistä.

Antti Rinne

SDP:n puheenjohtaja


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.