Rintamalinjat pysähtyivät – ex-komentaja kertoo, mitä Venäjä odottelee ja miten Ukraina voisi kääntää tilanteen edukseen
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt lähes kaksi vuotta, mutta rintamalla kumpikaan osapuoli ei ole pitkään aikaan edennyt.
Rintamalinjat eivät ole pitkään aikaan merkittävästi muuttuneet. Se on syksyllä ja talvella tyypillistä olosuhteiden vuoksi, mutta vuodenaikakaan ei kaikkea selitä.
Venäjä on onnistunut etenemään Avdijivkan kylän ympärillä viime päivinä.
– Kun rintamalinja on melkein 800 kilometriä pitkä ja puhutaan yhdestä kylästä, se antaa mittakaavaa, että aika staattista on, Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg (kok.) sanoo.
Lindbergin mukaan kumpikaan osapuoli ei ole onnistunut maavoimien eri aselajien yhteisoperaatiossa. Venäjä mokasi sodan alussa, Ukraina taas ei onnistunut vastahyökkäyksessään.
Ukrainan sotilaat ampuvat Donetskissa SPG-9 -kranaatinheittimellä Bahmutin suuntaan, missä taistelut jatkuivat 4. helmikuuta.
Viime vuonna tähän aikaan oli aika paljon optimismia ilmassa.
Odotettiin Ukrainan vastahyökkäystä, ja Ukrainalle annettiin asejärjestelmiä ja koulutusta. Mutta läpimurtoa ei tullut.
Nyt avun virtaus on pienentynyt, vaikka tarve on kova. Materiaaliavun lisäksi myös koulutus ja asevoimien kyky yhteisoperaatioihin on ratkaisevassa asemassa.
Zelenskyi vaihtaa sotajohtoaan – mihin sillä pyritään?
– Yhtä hopealuotia ei ole. Pelkät taistelupanssarivaunut tai hävittäjäkoneet eivät sotaa ratkaise.
Jos aikoo tehdä onnistuneita hyökkäysoperaatioita, pitää ensin maavoimien eri aselajeilla – pioneereilla, panssarijoukoilla, tykistöllä – osata pelata yhteen, Lindberg sanoo.
– Ja sitten pitäisi eri puolustushaarojen olla mukana. Eli ilmavoimien kyvyt pitäisi synkronoida hyökkäysoperaatioon, että olisi edellytykset vallata alueita takaisin.
Ajan kuluminen on Venäjälle hyödyksi. Ukrainan suurin tukija Yhdysvallat on sitoutunut Lähi-itään ja tekee iskuja Jemenissä, Irakissa ja Syyriassa. Tänä aikana Venäjä kasvattaa lihaksiaan.
– Venäjällä talous on asetettu sotataloustilaan. Tuotetaan ammuksia ja ohjuksia, ostetaan Iranilta ja Pohjois-Korealta lisää aseita, ja viimeisimpänä keskustellaan siitä, tuleeko uusi liikekannallepano.
– He ehkä odottavat, että tällä massalla ja ajalla katsotaan, kuinka käy esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa.
Katso Lindbergin haastattelu kokonaisuudessaan videolta:
Uusimmat
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
Lataa lisää