Riku Nieminen suostui rooliin yllättävästä syystä: Veemäisyys vetosi

Riku Nieminen näyttelee ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Vapaita-elokuvassa hahmoa, jota monet voisivat pitää rasittavana.

Näyttelijä Riku Niemisestä on mukavaa näytellä välillä rasittavia hahmoja. Nieminen kertoo MTV.fille, että juuri hahmon epämukavuus oli yksi syy siihen, että hän otti vastaan roolin musiikkielokuvassa Vapaita.

– Hahmon veemäisyys vetosi. Tyyppi voi olla joidenkin mielestä rasittava, ja siksi mukavaa näytellä. Ettei aina olla kilteissä meiningeissa, Nieminen kommentoi.

Ensi vuonna ensi-iltaan tuleva Vapaita on palkitun Tua Harnon käsikirjoittama ja Oskari Sipolan ohjaama elokuva, jossa kimppakämpän asukkien elämä mullistuu, kun yksi asukkaista saa yllättävän vieraan.

Niemisen hahmo elokuvassa on noin 30-vuotias kimppakämpässä asuva homoseksuaali Henri, joka Niemisen mukaan uskoo tietävänsä kaiken niin ystävien parisuhteista kuin yhteiskunnasta.

– Henkka on hyvin hallitseva persoona, joka haluaa olla tilanteen päällä. Hän uskoo tietävänsä absoluuttisen totuuden kaikesta.

– On näyttelijöille haastavaa ja palkitsevaa, kun pääsee olemaan muuna kuin omana itsenään. Koen, että tässä on mahdollisuuden todella hienoon juttuun.  

Lue myös:

    Uusimmat