Rikotaanko Viron rallissa Suomessa tehty MM-sarjan ennätys? Maailmanmestari rauhoittelee spekulaatioita: "Ei missään nimessä"

Ennen viikonloppuna ajettavaa Viron MM-rallia on ollut esillä spekulaatioita siitä, voisiko tuleva kilpailu olla kaikkien aikojen nopein MM-osakilpailu. Kotiyleisönsä edessä Hyundailla kilpaileva Ott Tänak ei usko, että historian ensimmäinen Viron MM-ralli yltäisi ennätyskirjaan.

Historian kymmenestä kovavauhtisimmasta MM-rallista peräti kahdeksan on ajettu Suomessa. Näistä kahdeksasta yhtä vaille kaikki on 2010-luvulta, ja kärjessä keikkuu vuoden 2016 kilpailu, jonka voittoon Citroën-tallissa ajanut Kris Meeke hurjasteli 126,62 kilometrin keskituntivauhdilla.

Esapekka Lappi nappasi vuotta myöhemmin toistaiseksi ainoan MM-rallivoittonsa 126,16 kilometrin keskituntivauhdilla, mutta kahdella viime kaudella Suomen MM-rallin vauhdit ovat olleet jo hieman maltillisempia. Tänakin ykkössija vuodelta 2018 on tilastoissa seitsemännellä sijalla (122,57) ja viime vuoden ykkössija kaksi pykälää alempana (122,48).

Tänak voitti kahdella viime kaudella myös Viron rallin, ja keskinopeudet olivat molemmilla kerroilla hieman päälle 120:n. Kolmatta peräkkäistä voittoa tavoitteleva hallitseva maailmanmestari ei usko, että tuleva viikonloppu olisi nopeuksien puolesta jotenkin poikkeuksellinen.

– Reitille on tehty paljon osuuksia pienemmille teille, jotta keskinopeutta saadaan alemmaksi. Tästä ei missään nimessä tule liian kovavauhtista kilpailua. Viime vuosina on ajettu kovempaa, Tänak sanoi -sivuston mukaan.

– Ei tätä nytkään hitaaksi kilpailuksi voi sanoa, mutta se on varmasti aiempaa hitaampi.

Perjantain testi-ek:lla Tänak teki reilun kuuden kilometrin mittaiselle pätkälle pohja-ajan 126,86 kilometrin keskituntivauhdilla.

– Yleisesti ottaen erikoiskokeet eivät ole lainkaan pöllömpiä. Niihin on lisätty joitakin osuuksia, että pätkistä saadaan aiempaa pidempiä. Luvassa on paljon uutta. Luulen, että yli puolet reitistä on uutta, sellaista, jota en ole koskaan ajanut. Uusia osia on kirjaimellisesti rakennettu viime kuukausina, joten kukaan ei ole ajanut niitä.

Viron MM-rallin ohjelma:

PERJANTAI 4.9.KM:KLO:

EK 1

Tartu vald

1,28

19.08

LAUANTAI 5.9.KM:KLO:

EK 2

Prangli 1

20,93

7.40

EK 3

Kanepi 1

16,88

8.21

EK 4

Otepää 1

9,30

9.08

EK 5

Mäeküla 1

14,76

10.00

EK 6

Elva 1

11,72

11.19

EK 7

Prangli 2

20,93

14.37

EK 8

Kanepi 2

16,88

15.18

EK 9

Otepää 2

9,30

16.08

EK 10

Mäeküla 2

14,76

17.00

EK 11

Elva 2

11,72

18.19

SUNNUNTAI 6.9.KM:KLO:

EK 12

Arula 1

6,97

7.35

EK 13

Kaagvere 1

15,46

8.09

EK 14

Kambja 1

20,04

9.08

EK 15

Arula 2

6,97

10.49

EK 16

Kaagvere 2

15,46

11.28

EK 17

Kambja 2 (Power Stage)

20,04

13.18

Lue myös:

    Uusimmat