Ott Tänakille lentävä lähtö kotikisaan, Lappi ja Rovanperä kärkivauhdissa Viron MM-rallin testi-ek:lla – Suninen ajoi ulos

MM-rallikauden neljäs, Virossa ajettava osakilpailu alkaa toden teolla vasta perjantai-iltana, mutta jo aamulla oli tuttuun tapaan vuorossa testierikoiskoe.

Testi-ek:n nopeinta vauhtia piti kilpailun suurin ennakkosuosikki, Hyundain Ott Tänak. Hallitseva maailmanmestari selvitti reilun kuuden kilometrin mittaisen pätkän metkut kolmannella vedollaan ajassa 2:56,8. Myös virolaisen toinen veto olisi riittänyt pohja-aikaan.

Toiseksi nopeimmasta ajasta vastasi Toyotan Sébastien Ogier, joka jäi parhaallaan 1,4 sekunnin päähän Tänakista. Ogier kellotti parhaan aikansa vasta iltapäivällä, neljännellä vedollaan.

Suomalaisista kiireisin ja koko joukon ahkerin oli M-Sportin Esapekka Lappi. Kolmanneksi nopeimman (+1,5) ek-ajan tehnyt Lappi ajoi pätkän läpi peräti viisi kertaa – ymmärrettävästi, sillä M-Sportin talousmurheiden vuoksi hän ja tallikaveri Teemu Suninen eivät ole saaneet testata viimeiseen puoleen vuoteen käytännössä lainkaan.

Toyotan Kalle Rovanperä tyytyi kolmeen ajokertaan, ja hän oli parhaalla vedollaan neljänneksi nopein (+1,6).

Suninen puolestaan ajoi ulos neljännellä ajokerrallaan. Viron ralli kuitenkin kertoi Twitter-tilillään, että Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen ovat ulosajosta huolimatta kunnossa.

TESTI-EK:N TULOKSET:
1. Ott Tänak, Hyundai 2:56,8 (3 vetoa)
2. Sébastien Ogier, Toyota +1,4 (4)
3. Esapekka Lappi, M-Sport +1,5 (5)
4. Kalle Rovanperä, Toyota +1,6 (3)
5. Thierry Neuville, Hyundai +1,8 (3)
6. Elfyn Evans, Toyota +2,4 (4)
7. Craig Breen, Hyundai +2,6 (3)
8. Takamoto Katsuta, Toyota +3,2 (3)
9. Pierre-Louis Loubet, Hyundai +3,4 (4)
10. Teemu Suninen, M-Sport +3,9 (4)
11. Gus Greensmith, M-Sport +5,4 (5)

Viron MM-rallin ohjelma:

PERJANTAI 4.9.KM:KLO:

EK 1

Tartu vald

1,28

19.08

LAUANTAI 5.9.KM:KLO:

EK 2

Prangli 1

20,93

7.40

EK 3

Kanepi 1

16,88

8.21

EK 4

Otepää 1

9,30

9.08

EK 5

Mäeküla 1

14,76

10.00

EK 6

Elva 1

11,72

11.19

EK 7

Prangli 2

20,93

14.37

EK 8

Kanepi 2

16,88

15.18

EK 9

Otepää 2

9,30

16.08

EK 10

Mäeküla 2

14,76

17.00

EK 11

Elva 2

11,72

18.19

SUNNUNTAI 6.9.KM:KLO:

EK 12

Arula 1

6,97

7.35

EK 13

Kaagvere 1

15,46

8.09

EK 14

Kambja 1

20,04

9.08

EK 15

Arula 2

6,97

10.49

EK 16

Kaagvere 2

15,46

11.28

EK 17

Kambja 2 (Power Stage)

20,04

13.18

Kuljettajien MM-pisteet:

1.

Sébastien Ogier

Toyota

62

2.

Elfyn Evans

Toyota

54

3.

Thierry Neuville

Hyundai

42

4.

Kalle Rovanperä

Toyota

40

5.

Ott Tänak

Hyundai

38

6.

Teemu Suninen

M-Sport

26

7.

Esapekka Lappi

M-Sport

24

Valmistajien MM-pisteet:

1.

Toyota

110

2.

Hyundai

89

3.

M-Sport

65

Lue myös:

    Uusimmat