Rikalan finaali reilusti välierää hitaampi

Anne Rikalan uran viimeinen olympiastartti toi tänään pistesijan Etonin eliittikoulun melontaradalla. Rikala oli kajakkiyksiköiden 500 metrillä finaalin viimeinen eli kahdeksas.

– Ihan en pystynyt tekemään parasta omaa melontaani. Jos olisi pitänyt vetää vitosella, niin vedin varmaan kutosvaihteella alkumatkaa. Siitä varmaan maksoin loppumatkasta, Rikala summasi.

Rikala oli puolimatkan väliajoissa kolmantena. Hänen finaaliaikansa jäi kaksi ja puoli sekuntia tiistain välieräajasta, mikä kuvaa sitä, ettei veto ollut paras mahdollinen. Pronssiin jäi matkaa noin 1,4 sekuntia.

– Lopputulos oli kahdeksas olympialaisissa. Jos en ollut parhaimmillani, niin aika lähellä sitä, mihin olen koskaan pystynyt, Rikala arvioi.

35-vuotias Rikala oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että Lontooseen valmistavan vuoden harjoittelu on tuottanut tulosta. Finaalipaikka oli hänelle kova juttu, sillä taakse jäi monta arvokisamitalistia.

Olympiavoittoon meloi unkarilainen Danuta Kozak, joka voitti päivää aiemmin kultaa nelikossa. Mestaruutta puolustanut Ukrainan Inna Osipenko-Radomska oli toinen ja Etelä-Afrikan Bridgitte Hartley kolmas.

47-vuotias italialainen Josefa Idem kilpaili kahdeksansissa olympialaisissaan finaalissa ja oli viides.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat