Kirjailija kertoo haastattelussa kokeneensa terapiassa käymisen hyväksi työnsä kannalta.
Viidennen romaaninsa Paras mahdollinen maailma (Otava) syyskuun alussa julkaissut kirjailija Riikka Pulkkinen, 36, on kertonut takavuosina avoimesti julkisuudessa käyvänsä terapiassa.
Pulkkinen kertoo Iltalehden haastattelussa käyvänsä terapeutin pakeilla edelleen.
– En tiedä, kannattaako sitä myöntää, että on käynyt terapiassa vuosikausia ja käy edelleen. Olen tällainen woodyallenilainen hahmo tässä mielessä, Pulkkinen toteaa lehdessä.
Kirjailija sanoo kokeneensa terapian hyväksi työnsä kannalta ja oppineensa huomaamaan toistuvasti hankalilta tuntuvat asiat.
– Terapiassa tarkastelee usein paljon häpeän tunteita. Se, mikä hävettää, sitä kohti kannattaa mennä ja kirjoittaa.
Riikka Pulkkinen kertoi uudesta romaanistaan MTV.fille kustannusyhtiö Otavan kirjasyksyn avajaisissa Helsingissä elokuussa.
– Tämän romaanin kirjoittamisessa meni aika kauan. Aloitin kirjoittamisen vuonna 2012, mutta idea tuli jo kauan aikaisemmin. Monen vuoden prosessi se oli. Aktiivisin kirjoitusvaihe kesti viime vuoden elokuusta tähän elokuuhun, Pulkkinen sanoi.
– Kolme vuotta pian täyttävä tyttäreni meni vuosi sitten tähän aikaan päiväkotiin ja pääsin tekemään täysiä työpäiviä. Hänen kanssaan kaikki on mennyt hyvin. Olen päässyt maistamaan osani tyttäreni kapinahengestä ja vetämään rajoja. Ehkä jotakin siitä on vuotanut myös tähän uuteen romaaniin.
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää