Riihimäellä asuvan perheen teinitytärtä uhkaa karkotus Thaimaahan – poliisi otti jo lapselta passin pois: "Eihän alaikäistä voi vain laittaa lentokoneeseen ja sanoa näkemiin"

0:29
Riihimäkeläisen perheen piina: Suomen viranomaiset haluavat karkottaa teini-ikäisen tyttären Thaimaahan – lapsi joutuisi maaseudulle huolehtimaan vammautuneesta isästään.

Riihimäellä asuvan perheen arkea varjostaa teini-ikäisen tyttären karkotusuhka Thaimaahan.

MTV Uutiset kertoi Markku Sorsan, hänen avopuolisonsa Pawichad Saithongin ja tämän 14-vuotiaan tyttären vaikeasta tilanteesta tammikuussa, minkä jälkeen tilanne on saanut käänteen pahempaan suuntaan.

Viime perjantaina perhe kävi poliisin pakeilla, jolloin 14-vuotiaan Kanyarat Tassaman passi otettiin yllättäen viranomaisten haltuun.

Tytölle on annettu kolme viikkoa aikaa poistua Suomesta vapaaehtoisesti.

Karkotuspäätös on lainvoimainen

Tapaus on käynyt läpi jo aiemmin koko valitusprosessin ja karkotuspäätös on lainvoimainen. Migrin peruste olla myöntämättä oleskelulupaa on väite, että äidin ja lapsen huoltajuus olisi katkennut.

– Olemme käyneet viime viikolla tekemässä Migriin uuden oleskelulupahakemuksen, mutta hallinto-oikeuden karkotuspäätös on lainvoimainen ja poliisi toteuttaa päätöstä ja karkottaa tytön. Tämä on järjetöntä, Markku Sorsa kertoo MTV Uutisille.

Perusteena katkennut huoltajuus

Sorsan mukaan perheellä ei edelleenkään ole aikomusta noudattaa viranomaisten määräyksiä.

Tytär on asunut aiemmin Thaimaassa kaksi vuotta äidin kanssa. Nyt hän on ollut Suomessa pian kolme vuotta.

Markku Sorsan mielestä viranomaisten peruste ei ole pätevä, sillä lapsi on asunut äitinsä kanssa käytännössä kolmasosan elämästään ja kaikki viime vuodet.

– Kysyin poliisilta mitä he tekevät, kun emme lähde. Poliisi vain pyöritti käsiään ja sanoi, että se on sitten toinen asia sen jälkeen, Sorsa kertoo.

Sorsan ja hänen avopuolisonsa parisuhde alkoi vuonna 2011 ja pari tapasi toisensa Suomessa. Pawichad Saithongilla on nykyisin Suomen kansalaisuus.

Tytär Kanyarat Tassama puolestaan muutti Suomeen 2018.

Thaimaassa tytär joutuisi käytännössä elättämään osin vammautunutta isäänsä, jonka jalka on jouduttu aiemmin amputoimaan osittain. Lapsi muutti Suomeen molempien vanhempien yhteisellä päätöksellä.

Miten karkotus onnistuisi käytännössä?

Markku Sorsa on hakenut myös lapsen oheishuoltajuutta ja asian käsittely on vielä kesken. Sorsa pitää käsittämättömänä, että viranomaiset haluavat karkottaa lapsen, jonka asiat ovat kunnossa.

– Tuodaan al-Holin lapsia ja Kreikan leiriläisiä Suomeen, mutta sellaisilta viedään elinolosuhteet pois, joilla on kaikki kunnossa. Kyllä tämä on ihan älytön tilanne, Sorsa kivahtaa.

Sorsa epäili jo tammikuussa, että alaikäisen tytön toimittaminen Thaimaahan voi joka tapauksessa osoittautua käytännössä mahdottomaksi.

– En tiedä, miten virkavalta meinaa hoitaa sen, että Thaimaan päässä olisi joku viranomainen vastaanottamassa. Eihän alaikäistä voi lentokoneeseen noin vain laittaa ja sanoa näkemiin.

Lisäksi perhe on valmis tekemään mitä tahansa, estääkseen perheen hajoamisen ja lapsen karkotuksen. Passin ottamista pois poliisi perusteli sillä, ettei passia voida tarkoituksellisesti hävittää ja näin estää maasta poistamista.

– Sanoin jo aiemmin poliisille, että varmaan ilmoitatte sitten, milloin olette tulossa hakemaan, niin lähdemme vähän aikaisemmin jonnekin pois.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Uutiset Liveen tehdään huoltotoimenpiteita tänään maanantaina klo 12.00-14.00, jolloin katselussa voi olla häiriöitä. Pahoittelut.