Yleisurheilun Zürichin kisan jälkeen Kultaisen liigan jättipottia jahtaavat edelleen pikajuoksija Sanya Richards ja seiväshyppääjä Jelena Isinbajeva. Naisten 100 metrin aidoissa Osakassa mestariksi juossut Michelle Perry jäi kolmanneksi ajalla 12,68 ja putosi jättipotin tavoittelijoiden joukosta. Kultaisen liigan jättipotin jakavat ne urheilijat, jotka voittavat lajinsa kaikissa kuudessa liigan osakilpailussa.
Naisten pika-aidoissa voiton juoksi Ruotsin Susanna Kallur ajalla 12,66. Kallur jäi MM-kisoissa neljänneksi ennätyksellään 12,51 johdettuaan kisaa aina viimeisille aidoille asti.
Yhdysvaltalainen Richards ei ollut yllätettävissä naisten 400 metrillä. Hän pyyhkäisi voiton kauden kärkiajalla 49,36. Hän sairasteli kevätkesällä ja putosi lempimatkallaan Yhdysvaltain mestaruuskisoissa Osakan MM-joukkueesta. MM-kisoissa hän oli mukana 200 metrillä ja pinkoi viidenneksi.
Venäläinen Isinbajeva varmisti seiväskisan voiton 480:n ylityksellä. Korkeus 465 meni ensimmäisellä yrittämällä, sen sijaan ensimmäinen yritys 475:stä epäonnistui ja Isinbajeva siirsi kaksi jäljelle jäänyttä yritystä korkeuteen 480, joista vasta jälkimmäinen onnistui. Kolme yritystä korkeudesta 493 eivät tuottaneet toivottua tulosta.
Naisten korkeushypyssä Kroatian Blanka Vlasic vei voiton komealla 204:n ylityksellä. Kolmesta yrityksestä ME-korkeudesta 210 ensimmäinen oli lähellä onnistua.
Carter vauhdikas 200 metrillä
Yhdysvaltain Xavier Carter sai pienen hyvityksen poissaololleen Osakan MM-kisoista voittaessaan Zürichin kisan 200 metriä loistoajalla 19,92.
Carterilta muljahti polvilumpio Yhdysvaltain mestaruuskisojen välierissä juhannuksena, eikä hän siten päässyt mukaan Osakan MM-joukkueeseen. Viime vuonna ennätyksekseen 19,63 juossut Carter ei päässyt haastamaan Osakan maailmanmestaria, maanmiestään Tyson Gaytä, joka vetäytyi lopulta kokonaan Zürichin kilpailusta vedoten MM-kisojen tuomaan väsymykseen.
Carter kukisti uudella Letzigrund-stadionilla MM-kakkosen Jamaikan Usain Boltin, joka oli toinen ajalla 20,19. Myös Osakan MM-kolmonen Yhdysvaltain Wallace Spearmon jätti kisan väliin MM-kisojen tuomaa väsymystä valitellen, vaikka oli alunperin starttilistoilla mukana. Ruotsin Johan Wissman oli kilpailussa kolmas ajalla 20,47.
Miesten sata metriä voitti Portugalin Francis Obikwelu ajalla 10,17. MM-kisoissa hänen juoksunsa päätyi pikamatkalla alkueriin vilppilähdön takia. Toinen oli Norjan Jaysuma Saidy Ndure ajalla 10,20.
Robles voittoon pika-aidoissa
Miesten 110 metrin aidoissa Kuuban Dayron Robles palasi voittajien kastiin Osakan MM-kisojen neljännen sijan jälkeen. Robles kukisti nimekkään juoksijakaartin ajalla 13,15. MM-kakkonen Yhdysvaltain Terrence Trammell oli toinen ajalla 13,22.
Naisten sadalla metrillä MM-kuutonen Ranskan Christine Arron sai makoisan voiton. Hän oli Zürichin kisan ykkönen ajalla 11,17. MM-kisoissa neljänneksi jäänyt Yhdysvaltain Torri Edwards oli toinen ajalla 11,22, kun hänen maannaisensa, MM-kakkonen Lauryn Williams uuvahti seitsemänneksi ajalla 11,34.
Miesten kolmiloikkapaikalla voiton venytti Yhdysvaltain Walter Davis tuloksella 17,20.
Miesten 3000 metrillä Osakan tuplamestari Yhdysvaltain Bernard Lagat juoksi voiton ajalla 7.38,77.
Yleisurheilu, Kultaisen liigan 4/6 osakilpailu, Zürich, perjantai, tulokset:
Miehet:
100 m:
1) Francis Obikwelu Portugali 10,17, 2) Jaysuma Saidy Ndure Norja 10,20, 3) Marlon Devonish Britannia 10,20, 4) Olusoji Fasuba Nigeria 10,20, 5) Leroy Dixon Yhdysvallat 10,23, 6) Marc Burns Trinidad ja Tobago 10,36, 7) Matic Osovnikar Slovenia 10,40, 8) Craig Pickering Britannia 10,58, 9) Mark Lewis-Francis Britannia 10,60.
200 m:
1) Xavier Carter Yhdysvallat 19,92, 2) Usain Bolt Jamaika 20,19, 3) Johan Wissman Ruotsi 20,47, 4) Joshua Johnson Yhdysvallat 20,49, 5) Rodney Martin Yhdysvallat 20,53, 6) Marvin Anderson Jamaika 20,55, 7) Christopher Williams Jamaika 20,75, 8) Marcin Jedrusinski Puola 20,98.
1500 m:
1) Mehdi Baala Ranska 3.38,62, 2) Tarek Boukensa Algeria 3.38,84, 3) Daniel Kipchirchir Komen Kenia 3.38,96, 4) Antar Zerguelaine Algeria 3.39,18, 5) Asbel Kiprop Kenia 3.39,31, 6) Christian Obrist Italia 3.39,50, 7) Alan Webb Yhdysvallat 3.39,69, 8) Alex Kipchirchir Kenia 3.39,84.
3000 m:
1) Bernard Lagat Yhdysvallat 7.38,77, 2) Edwin Soi Kenia 7.39,02, 3) Moses Kipsiro Uganda 7.39,69, 4) Joseph Ebuya Kenia 7.41,05, 5) Mohammed Farah Britannia 7.41,86, 6) Tariku Bekele Etiopia 7.42,35, 7) Pkemei Longosiwa Kenia 7.43,69, 8) Matthew Tegenkamp Yhdysvallat 7.54,44, 9) Jonas Cheruiyot Kenia 8.04,99, 10) Abraham Cherkos Etiopia 8.09,70.
110 m aj:
1) Dayron Robles Kuuba 13,15, 2) Terrence Trammell Yhdysvallat 13,22, 3) Allen Johnson Yhdysvallat 13,23, 4) Anwar Moore Yhdysvallat 13,24, 5) Ryan Wilson Yhdysvallat 13,33, 6) David Oliver Yhdysvallat 13,37, 7) David Payne Yhdysvallat 13,39, 8) Aries Merrit Yhdysvallat 13,42, 9) Andreas Kundert Sveitsi 13,61.
Seiväs:
1) Igor Pavlov Venäjä 575, 2) Björn Otto Saksa 575, 3) Jevgeni Lukjanenko Venäjä 575, 4) Brad Walker Yhdysvallat 565, 5) Tim Lobinger Saksa 565, 6) Danny Ecker Saksa 550, Jeff Hartwig Yhdysvallat ja Steven Hooker Australia ei tulosta.
Kolmiloikka:
1) Walter Davis Yhdysvallat 17,20, 2) Nelson Evora Portugali 17,18, 3) Aarik Wilson Yhdysvallat 17,11, 4) Jadel Gregorio Brasilia 16,86, 5) Aleksander Petrenko Venäjä 16,79, 6) Dmitri Valukevic Slovakia 16,60, 7) Alexander Martinez Sveitsi 16,59, 8) Mikola Savolainen Ukraina 16,40.
Naiset:
100 m (-0,1 m/s):
1) Christine Arron Ranska 11,17, 2) Torri Edwards Yhdysvallat 11,22, 3) Carmelita Jeter Yhdysvallat 11,24, 4) Kim Gevaert Belgia 11,26, 5) Tezzhan Naimova Bulgaria 11,30, 6) MeLisa Barber Yhdysvallat 11,32, 7) Lauryn Williams Yhdysvallat 11,34, 8) Laura Turner Britannia 11,59.
400 m:
1) Sanya Richards Yhdysvallat 49,36 (kk), 2) Novlene Williams Jamaika 50,85, 3) Amy Mbacke Thiam Senegal 50,95, 4) Christine Ohuruogu Britannia 51,32, 5) Ilona Usovitsh Valko-Venäjä 51,45, 6) Mary Wineberg Yhdysvallat 51,53, 7) Natalia Antjuh Venäjä 51,94, 8) Joanne Cuddihy Irlanti 52,44.
800 m:
1) Janeth Jepkosgei Kenia 1.59,03, 2) Mayte Martinez Espanja 2.00,42, 3) Elisa Cusma Piccione Italia 2.00,50, 4) Brigita Langerholc Slovenia 2.00,70, 5) Diane Cummins Kanada 2.00,90, 6) Olga Kotljarova Venäjä 2.00,99, 7) Jemma Simpson Britannia 2.01,17, 8) Svetlana Tsherkasova Venäjä 2.01,43, 9) Svetlana Kljuka Venäjä 2.02,08.
1500 m:
1) Yusuf Jamal Maryam Brunei 4.06,32, 2) Jelena Soboleva Venäjä 4.07,66, 3) Olga Jegorova Venäjä 4.08,10, 4) Viola Kibiwot Kenia 4.08,96, 5) Julia Fomenko Venäjä 4.09,97, 6) Shalane Flanagan Yhdysvallat 4.10,86, 7) Natalia Pantelejeva Venäjä 4.11,37, 8) Daniela Jordanova Bulgaria 4.11,86.
100 m aj:
1) Susanna Kallur Ruotsi 12,66, 2) Delloreen Ennis-London Jamaika 12,68, 3) Michelle Perry Yhdysvallat 12,68, 4) Perdita Felicien Kanada 12,71, 5) LoLo Jones Yhdysvallat 12,81, 6) Sally McLellan Australia 12,86, 7) Angela Whyte Kanada 12,89, 8) Josephine Onyia Espanja 12,96, 9) Vonette Dixon Jamaika 12,98.
Korkeus:
1) Blanka Vlasic Kroatia 204, 2) Jelena Slesarenko Venäjä 201, 3) Jekaterina Savtshenko Venäjä 198, 4) Ruth Beitia Espanja 190, Kajsa Bergqvist Ruotsi 190, 4) Anna Tshitsherova Venäjä 190, 4) Antonietta Di Martino Italia 190, 4) Vita Palamar Ukraina 190, 9) Emma Green Ruotsi 190.
Seiväs:
1) Jelena Isinbajeva Venäjä 480, 2) Svetlana Feofanova Venäjä 475, 3) Julia Golubtshikova Venäjä 465, 4) Monika Pyrek Puola 465, 5) Tatjana Polnova Venäjä 465, 6) Katerina Badurova Tshekki 455, 7) Fabiana Murer Brasilia 455, 8) Vanessa Boslak Ranska 440.
(MTV3)
Lue myös:
Thorkildsen voitti Zürichin keihäskisan, Pitkämäki toinen