Revontulet loimusivat viime yönä Etelä-Suomea myöten – "Näyttää ihan joltain scifi-osastolta"

Revontulet leiskuivat viime yönä jopa Etelä-Suomessa 5:55
Revontulet leiskuivat viime yönä jopa Etelä-Suomessa

Revontulet ovat roihunneet eilisiltana ja viime yönä eteläistä Suomea myöten. Uusi tilaisuus nähdä upeita loimuja on jo ensi yönä.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo, että eilen ja viime yönä tulet näkyivät erityisen hyvin Kainuun seudulla, Etelä-Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla mutta myös etelämmässä Suomessa.

Osassa Suomea pilvet estivät revontulten näkymisen. Osa tulista näkyi kuitenkin poikkeuksellisen hienosti myös pilvien läpi.

– Sehän näytti oikeastaan vielä hienommalta, Pouta toteaa katsoessaan katsojan kuvaa pilven takaa kuvatuista revontulista. 

– Näyttää ihan joltain scifi-osastolta. Todella hieno, Pouta kehuu.

Uusi mahdollisuus nähdä revontulia on Poudan mukaan jo ensi yönä. Pilvisyyden kannalta parhaat mahdollisuudet ihailla tulitusta ovat Länsi-Suomessa. Itään sen sijaan tulee sadealueen myötä lisää pilviä. 

– Kaiken kaikkiaan pilvet ovat idässäkin aika huteria, Pouta sanoo. 

Pekka Pouta vihjaa revontulista kiinnostuneita tilaamaan hälytyksen tulevista ilmiöistä kännykkään. Toimintaohjeet voit katsoa yllä olevalta videolta.  

Lue myös:

    Uusimmat