Renault-tallin insinööriosaston johtaja Pat Symonds piti formula ykkösten Kanadan GP-kisaa kauden rankimpana.
Renault-kuljettaja Fernando Alonso otti kisassa jo kauden kuudennen voittonsa, mutta sai tällä kertaa taistella tiukasti ja pitkään kärkipaikastaan.
- Olipa rankka kisa. Se oli ehdottomasti vuoden kovin kahden ensimmäisen kolmanneksensa ajan. Monia asioita olisi saattanut tapahtua. Fernando oli Kimin tiukan painostuksen alaisena toiseen varikkokäyntiin asti, jolle McLaren näytti ottaneen Kimin hieman suunniteltua aikaisemmin. Se helpotti meidän tilannettamme aika tavalla ja siitä eteenpäin kontrolloimme kisaa, Symonds summasi.
Kisan ratkaisut ajoittuivat toiseen varikkopysähdykseen. Alonso tuli sisään kierroksella 49 ja Räikkönen kierroksella 52. Väliin jääneet kierrokset kärjessä ajanut Räikkönen yritti tehdä eroa Alonsoon, mutta siihen McLaren-ajokista ei löytynyt ruutia. Kierrosten aikana Räikkönen teki myös yhden ajovirheen. Räikkösen toinen varikkopysähdys oli ensimmäisen tavoin takkuinen. Kone sammui ja aikaa kului.
Renault'n tallipäällikkö Flavio Briatore oli myös mielissään voitosta, joka oli Alonsolle ensimmäinen Kanadassa.
- Tämä oli jälleen yksi hyvä kisa tallille, muttei helppo. Talli hoiti tilanteen hyvin, kuten teki Fernandokin. Tämä on aina kova kisa jarruille ja renkaille, joten olen erittäin mielissäni Fernandon otettua ensimmäisen voittonsa tällä radalla, Briatore totesi.
(MTV3)
Uusimmat
-
13:22
Tapparan riveistä huolestuttava tieto – Liigan kriisipesäkkeeltä pöytään yllätysveto
-
13:05
Mika Poutala muistaa yhä erityisesti yhden näyttävän tempun TTK-kaudeltaan: "Monta kertaa meinasi kuristua"
-
13:04
Tähtikapteeni hölmöili pelikiellon huippuotteluun – Ronald Koeman kävi kierroksilla tuomarin toiminnasta
-
12:52
Kamala Harris aikoo vahvistaa kyvykkyytensä toimia presidenttinä – julkistaa lääkärintodistuksen
-
12:24
Vasemmistoliitto: Suomen ei pitäisi osallistua Naton ydinaseharjoitukseen
-
12:11
Uutuuskirja: Marin "pahensi tilannetta", kun Putin suunnitteli sotaa
-
11:44
Mitä ihmettä? Huolta herättänyt räjähdelaiva Ruby pysähtyi lähelle Britannian vaarallisinta hylkyä
-
11:42
Osa hyvinvointialueista lisännyt vuokratyövoiman käyttöä roimasti
-
11:33
Ukraina iski tuhoisasti – palo roihuaa
-
11:32
Maa- ja metsätalousministeri Essayah Uutisextrassa: Osalla kunnista liikaa tietoa vesihuollosta verkkosivuillaan – hybridiuhat olemassa
-
11:32
Kuningas Charles ottaa pian suuren askeleen ensimmäistä kertaa syöpädiagnoosinsa saamisen jälkeen – lääkärit valvovat tarkasti vierellä
-
11:30
Toimi näin, jos näet hirven juoksemassa moottoritiellä
-
11:17
Supertähti nurmelle Helsingissä? Englannin romahduksella jättimäinen seuraus
-
11:13
NYT: Trump toiminut "varjopresidenttinä" Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – avitti Suomen NATO-äänestystä
-
10:33
SM-liigakäskijän purkauksesta palaveerattu – näin seura selventää tuoretta ulostuloa
-
10:16
Seiska: Keuhkosyöpädiagnoosin saanut Aki Palsanmäki avaa vointiaan kiireellisen leikkauksen jälkeen
-
10:05
Presidentti Niinistö Ylellä: Ukrainan sodan sotilaallinen ratkaisu on kaukana
-
10:02
Skuutilla ajanut mies törmäsi lapseen Vaasassa
-
09:51
Entinen maajoukkuejuoksija kuoli vain 28-vuotiaana – "Eikä sinua koskaan unohdeta"
-
09:45
Pernilla Böckerman avoimena ajatuksistaan bikini fitness -urheilua kohtaan: "En suosittele yhtään kellekään"
-
Lataa lisää