Kerrostalon ikkunoissa alkoi talven kovilla pakkasilla ilmetä ikävää taipumusta: ne vetivät alaosastaan kokonaan jäähän ja yläosa oli jatkuvasti huurussa. Puitteiden alaosien maalipinnoissa alkoi näkyä maalivaurioita niissä kohdin, missä vedeksi tiivistynyt kosteus oli päässyt makaamaan.
Kokkaaminen tai pyykinpesu eivät näyttäneet olevan ongelman syynä - vaiva oli ja pysyi niistä riippumatta. Aivan ilmeisesti sisätilan kosteus oli pysyvästi liian suuri.
Reiska tarkasti ensimmäiseksi mahdolliset ylimääräisen kosteuden lähteet: näkyikö allaskaapeissa löysiä liitoksia, oliko pesuhuone kuiva - oliko jääkaappi mahdollisesti päästänyt vettä taakseen. Asukas oli itse asiassa jo aikaisemmin mittauttanut pesuhuoneen kosteuden, eikä vaurioita ollut löytynyt.
Ainoaksi vaihtoehdoksi siis jäi asumiskosteus. Ihminen itsessään on aikamoinen kosteudenlähde, ja lisää tuovat ruoanvalmistus sekä niin ihmisten kuin pyykin peseminen ja kuivaus.
Ikkuna on tietysti syytä tiivistää. Ilman on päästävä kiertämään lasien välissä juuri oikealla tavalla; huurtumisen aiheuttaa liian suuri lämpötilaero eri pintojen välillä. Tässä tapauksessa sisäikkunan sisäpinta oli liian kylmä.
Reiska kaivoi laukustaan mittarin, jolla näkee lämpötilojen lisäksi myös suhteellisen kosteuden. Erityisestä taulukosta voidaan sitten tarkastaa.. mikä huoneiston lämpötilan tulisi olla, jotta ikkuna sen huurtumatta sietäisi.
Sisätilan lämpötila oli 22,5 astetta ja kosteus 48-49 prosenttia. Kun taulukkoa katsottiin, todettiin että ikkunan sisäpinnan lämpötilan pitäisi olla vähintään 11,1 astetta.
Kyseessä oli kaksilasinen, tavallisilla tasolaseilla varustettu ikkuna. Tiivistyksen lisääminenkään ei tässä tapauksessa asiaa auttaisi - kovilla pakkasilla ongelma olisi vääjäämättä uudelleen edessä. Ainoaksi keinoksi jäisi sisäilman suhteellisen kosteuden laskeminen.
