Kerrostalon ikkunoissa alkoi talven kovilla pakkasilla ilmetä ikävää taipumusta: ne vetivät alaosastaan kokonaan jäähän ja yläosa oli jatkuvasti huurussa. Puitteiden alaosien maalipinnoissa alkoi näkyä maalivaurioita niissä kohdin, missä vedeksi tiivistynyt kosteus oli päässyt makaamaan.
Kokkaaminen tai pyykinpesu eivät näyttäneet olevan ongelman syynä - vaiva oli ja pysyi niistä riippumatta. Aivan ilmeisesti sisätilan kosteus oli pysyvästi liian suuri.
Reiska tarkasti ensimmäiseksi mahdolliset ylimääräisen kosteuden lähteet: näkyikö allaskaapeissa löysiä liitoksia, oliko pesuhuone kuiva - oliko jääkaappi mahdollisesti päästänyt vettä taakseen. Asukas oli itse asiassa jo aikaisemmin mittauttanut pesuhuoneen kosteuden, eikä vaurioita ollut löytynyt.
Ainoaksi vaihtoehdoksi siis jäi asumiskosteus. Ihminen itsessään on aikamoinen kosteudenlähde, ja lisää tuovat ruoanvalmistus sekä niin ihmisten kuin pyykin peseminen ja kuivaus.
Ikkuna on tietysti syytä tiivistää. Ilman on päästävä kiertämään lasien välissä juuri oikealla tavalla; huurtumisen aiheuttaa liian suuri lämpötilaero eri pintojen välillä. Tässä tapauksessa sisäikkunan sisäpinta oli liian kylmä.
Reiska kaivoi laukustaan mittarin, jolla näkee lämpötilojen lisäksi myös suhteellisen kosteuden. Erityisestä taulukosta voidaan sitten tarkastaa.. mikä huoneiston lämpötilan tulisi olla, jotta ikkuna sen huurtumatta sietäisi.
Sisätilan lämpötila oli 22,5 astetta ja kosteus 48-49 prosenttia. Kun taulukkoa katsottiin, todettiin että ikkunan sisäpinnan lämpötilan pitäisi olla vähintään 11,1 astetta.
Kyseessä oli kaksilasinen, tavallisilla tasolaseilla varustettu ikkuna. Tiivistyksen lisääminenkään ei tässä tapauksessa asiaa auttaisi - kovilla pakkasilla ongelma olisi vääjäämättä uudelleen edessä. Ainoaksi keinoksi jäisi sisäilman suhteellisen kosteuden laskeminen.
Tällaiset ikkunat ovat hyvin yleisiä vanhemmissa kerrostaloissa. Näin pahaa ongelmaa silti harvemmin kohtaa. Kun perheen elintavoissa ei ollut mitään sellaista, joka selittäisi ylimääräisen kosteuden, syitä oli etsittävä ilmanvaihdosta. Asunto oli varustettu liesituulettimella, mutta se osoittautui aktiivihiilimalliksi, joka vain kierrättää - ja puhdistaa, paremmalla tai huonommalla tuloksella - ilmaa eikä vaihda sitä.
Kun sitten tutkittiin kiinteistön ilmanvaihtoa, syy selvisi välittömästi: se oli toiminnassa kovilla pakkasilla vain kerran päivässä, lauhemmalla säällä kahdesti.
Tällainen ilmanvaihdon taso on aivan riittämätön. Määräystenkin mukaan ilman on vaihduttava koko asunnossa kerran kahdessa tunnissa. Isännöitsijä pyrki ehkä hyvää tarkoittaen säästämään energiankulutusta ja sitä mukaa asukkaiden rahoja, mutta tässä kyllä säästetään aivan väärässä paikassa: maksu peritään myöhemmin väistämättä sekä rahassa että terveydessä - puhumattakaan asumismukavuudesta. Rakennus rapistuu ja asukkaat joutuvat elämään epäterveellisessä ympäristössä.
Ainoaksi korjauskeinoksi siis jäi yhteydenotto määräyksiä rikkovaan isännöitsijään. Hänellä ei ole tässä asiassa valinnanvaraa: ilmanvaihtoa on lisättävä. Energiankulutus lisääntyy, mutta kyllä siihenkin lääkkeet löytyvät: ikkunaremontteja on Suomessa osattu tehdä jo pitkään.
Ilmaiseksi siis ei tässä taloyhtiössä tulla pääsemään. Mutta semmoista se asuminen on, kerrostaloissakin: taloa on hoidettava ja korjattava. Ja tarviiko kenelläkään enää kertoa, minkä arvoisia asunnot Suomessa ovat - puhumattakaan omasta terveydestä.
Sisäoven lyhennys
Vaikka huurtumiselle ei Reiskakaan voinut tehdä muuta kuin antaa nevoja, sisäovi saatiin lyhennettyä. Parketin uusimisen yhteydessä lattian pinta oli noussut pari milliä, jolloin ovi auetessaan nirhaisi sitä epämiellyttävästi.
Paras työkalu tähän tarkoitukseen on kutteri - sähkökäyttöinen käsihöylä. Käsisirkkeli ei yleensä sovellu hommaan: ovi saattaa varsinkin vanhemmissa rakennuksissa olla yllättävän vankkaa tekoa ja kerta kaikkiaan liian paksu, jolloin sahaaminen jää kokonaan suorittamatta tai ainakin jäljestä tulee todella ruma. Kutterin saa vuokrattua lähimmästä työkaluvuokraamosta.
Reiska nosti oven paikaltaan näppivoimilla - helppoahan se on, kun on tota papua hihassa... - mutta konttoristi tekee viisaiten, kun käyttää apuna varpailla painettavaa vipukapulaa (20-30 senttisen kapulan kärki oven alareunan alle, kapulan alle sopiva palikka poikittain.) Semmoisella isokin ovi nousee helposti vaikka it-duunarin hauiksilla. Oven noustessa saranoiltaan siitä on pideltävä tukevalla otteella, etteivät puitteet tai oven reunat kolhiinnu.
Itse lyhennys oli niin yksinkertainen homma, että helpompaa on vaikea kuvitella. Reiska tuki oven lappeelleen ja veti kutterilla muutaman kerran - ensin alhaalta ylös, sitten alhaalta ylöspäin. Olkaa varovaisia, jos kokeilette tätä kotona: kutteri taitaa olla se nykyaikainen sähkötyökalu, jonka kanssa eniten tyritään. Se saattaa pompata arvaamatta hyppysistä, ja silloin syntyy pahaa jälkeä niin sormille kuin kyynärvarsille. Luja ote, rauhalliset liikkeet ja huolellisuus pitävät niin tekijän kuin korjattavan ehjinä.
Oven Reiska nosti paikalleen samalla tavalla kuin oli irrottanutkin - harrastelija tyytyköön tässäkin käyttämään tuota vipukonstia.