Rekkaturma Luumäellä: Biodieseliä on valunut maastoon useita kuutioita – osuma toiseen rekkaan jäi kiinni vain kahdesta metristä

Biodiesel-lastia kuljettanut rekka joutui lauantaiaamuna onnettomuuteen Luumäellä, kertoo pelastuslaitos.

Biodieseliä on valunut maastoon useita kuutioita.

Turma sattui valtatiellä 26 Kurvilantiellä noin yhdenksän kilometrin päässä Taavetista. Tie oli kokonaan poikki useita tunteja.

– Rekka on poikittain siellä tiellä ja säiliö on ojassa. Säiliö on törmännyt turmassa myös kaiteen pylväisiin ja ne ovat lävistäneet säiliön useasta kohdasta. Säiliö on myös saattanut pyörähtää turmassa ympäri, kertoo päivystävä palomestari Toni Jaako.

Jaako arvioi STT:lle puoli seitsemän aikaan illalla, että säiliörekan nostotyöt oli saatu päätökseen ja liikenne oli palautumassa normaaliksi.

"Merkittävä vahinko"

Ojaan suistumisen yhteydessä perävaunuun tuli isoja reikiä eri puolille säiliötä ja biodieseliä vuoti maastoon. Aamukymmenen jälkeen vuodot oli saatu tukittua.

Jaakon mukaan biodieseliä on valunut maastoon useita kuutioita, mutta tarkka määrä ei ole vielä tiedossa. Myös pitkäaikaisia vahinkoja on palomestarin mukaan hankala arvioida, sillä maaperä on jäässä.

–  Merkittävä vahinko joka tapauksessa, Jaako kertoo.

Pelastuslaitoksen mukaan maahan valunutta polttoainetta pumpataan edelleen pois.

Törmäysvaara

Suuremman onnettomuuden ainekset olivat olemassa.

– Tässä olisi ollut törmäysvaara myös perässä olevan rekan kanssa, joka on jäänyt pysähdyksiin vain kahden metrin päähän, Jaako sanoo.

Turmassa ei ole sattunut henkilövahinkoja. Onnettomuusrekan kuljettaja oli ajoneuvossaan yksin.

Juttua päivitetty 4.12.2021 kello 18.19: Vahinkoja vaikea arvioida, tie yhä poikki.

Juttua päivitetty kello 18.15: Liikenne kulkee normaalisti.

Lue myös:

    Uusimmat