Rekan perävaunu heittelehti päin vastaan tullutta autoa

Salolaismies on loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Salon Perniössä.

Onnettomuus sattui aamukahdeksan aikoihin, kun kantatietä 52 ajaneen rekan perävaunun pyörät tuntemattomasta syystä lukkiutuivat ja perävaunu lähti heittelehtimään. Vastaan tulevaa henkilöautoa ajanut noin 50-vuotias salolaismies törmäsi vaunuun. Hänet vietiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Tapahtumassa oli poliisin mukaan osallisena myös toinen henkilöauto. Naiskuljettaja ehti väistää ojaan eikä loukkaantunut. Henkilöautoissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita.

Onnettomuuspaikka oli Perniön asemanseudun ja Yliskylän välillä. Tie 52 oli aamulla turman raivaustöiden ajan suljettuna.

Poliisi epäilee rekan kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat