Usein lentolippujen ostaja saa huomata, että jahkailu varaussession aikana tulee kalliiksi. Hinnat nousevat nousemistaan, ja ostajan paine kasvaa. Onko kyse kenties tehokkaasta kuluttajan analysoinnista ja voiko asiaan vaikuttaa?
Aalto-yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Rintanen kertoo, että kyse on kahdesta eri ilmiöstä. Lentolipun hinnan nousu varaussession aikana perustuu sääntöpohjaisiin toimintoihin, mutta lentolippujen hintojen vaihtelu yleisesti on toinen asia, joka on monen tekijän summa.
– Lentolippujen äkillisessä nousussa ei välttämättä ole kyse kovin syvällisestä tekoälystä. Lähinnä kuluttajalle pyritään luomaan illuusio kiireestä, jolloin ostopäätös syntyy nopeammin.
Hinnoittelupainostus – mitä se on?
Hinnoitteluun liittyvä painostus koskettaa tällä hetkellä eniten matkailualaa. Rintanen huomauttaa, että ilmiötä esiintyy siellä senkin takia, että ala on sesonkipohjainen.
Esimerkiksi kaupassa vastaavaa olisi vaikeampi toteuttaa, koska siinä liiketoimintamalli on erilainen. Esimerkiksi ruokakaupassa maito maksaa kaikille saman verran, eikä kuluttajien suhteen tehdä identifiointeja.
– Hotellit ja lentoyhtiöt tähtäävät puolestaan siihen, että eri asiakasryhmille myydään samaa tuotetta eri hintaan. Ajatellaan, että maksukykyiset pystyvät maksamaan, joten kyse on siis eräänlaisesta optimointiongelmasta, Rintanen tähdentää.
Lentoyhtiöt analysoivat muun muassa sitä, millä lennoilla maksukykyisiä henkilöitä on enemmän. Tämä vaikuttaa luonnollisesti lentolipun hintaan. Rintasen mukaan kyse on monimutkaisesta tapahtumasta.
