Mainos

Rehun puute ajaa tilat pakkoteurastuksiin

Heinäsadon menetys on kuivuuden takia pahin vuosikymmeniin. Karjalle syötetään jo säilörehua, ja pahimmillaan rehupulan takia joudutaan tekemään pakkoteurastuksia.

Pitkään jatkunut kuivuus vaikeuttaa karjan ruokintaa. Karjalaitumet ovat palaneet karrelle, ja eläimille syötetään jo säilörehua. Tiloilla joudutaan tekemään pahimmillaan myös pakkoteurastuksia.

Apua ei saada tänä vuonna tuontirehustakaan, sillä koko Eurooppa kärsii poikkeuksellisesta kuivuudesta. Kotieläinagronomi Riku Tella Pro Agria Etelä-Karjalasta puhuu jo katovuodesta, sillä heinäsadon menetys on pahin vuosikymmeniin.

- Jos nyt sataisi vettä, niin sato olisi vielä pelastettavissa, vaikka laadullisesti rehu on ravintoarvoltaan huonoa ja kuitupitoista. Tärkeintä olisi nyt saada elukoille edes jotain syötävää. Heikompilaatuistakin rehua voidaan täydentää väkirehulla, Tella sanoo.

Järvi-Suomen Portin hankintapäällikkö Ari Berg kertoo, että kesä on teurastamoissa poikkeuksellinen kuivuuden ja palkkiojärjestelmän muutoksen takia.

- Normaalisti naudanlihasta on niukkuutta ja teurastamoon pääsee jopa välittömästi, mutta nyt nautojen teurastukseen on noin kolmen viikon jono, Berg sanoo.

Pahimmillaan tilanne saattaa johtaa pulaan kotimaisesta naudanlihasta.

- Jos tilanne menee oikein pahaksi, niin kevättalvella kotimaisia maitotuotteita ja naudanlihaa saattaa olla tarjolla vähemmän ja niiden hinta saattaa olla kovempi, arvioi Riku Tella.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.