Redraman Facebook-tili kaapattiin – sivustoa pitää yllä vietnamilainen kauppias

5:03
Korona vei rap-artisti Redraman talousvaikeuksiin – kertoi kuluneesta vuodesta MTV:n haastattelussa

Redrama on turhautunut tilanteeseen. 

Muusikko Redraman, oikealta nimeltään Lasse Mellbergin Facebook-tili on kaapattu, hän kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan.

Mellbergin Facebookin profiilikuvassa poseeraa nykyään nuori tyttö kukkaseppele päässään. Facebook-seinälle on ilmestynyt myös päivityksiä, kuten kuvia kivikaupasta. Tietoja-osiossa lukee, että Redraman sivu on nykyisin jonkin sortin kauppa. Teksti on kirjoitettu vietnamiksi. 

Mellberg kertoo, että tili hakkeroitiin joulukuussa.

– Minä ja tiimini olemme tehteet kaikkemme saadaksemme tilin takaisin. Edes suora yhteydenotto Facebookin pääkonttoriin ei ole auttanut. Asiantuntijat selvittävät asiaa nyt, Mellberg kirjoittaa Instagram-kuvassaan.

Mellberg pyytää faneiltaan, etteivät he lopettaisi seuraamasta hänen Facebook-sivuaan. Redrama kertoo tilanteen olevan turhauttava.

–  Tämä on enemmän kuin ärsyttävää ja minun on täytynyt todella keskittyä, etten ole heittänyt ikkunasta ulos puhelintani, tietokonettani ja iPadiani tämän p*skamaisen tilanteen aikana.

Mellbergin seuraajat tsemppaavat tukalassa tilanteessa olevaa miestä. 

– Hiukan kävin ihmettelemään niitä päivityksiä. Toivottavasti saat selvitettyä asian, seuraaja tsemppaa. 

– Todella raivostuttavaa, mitä kaikkea julkisuuden varjopuoliin voikaan kuulua. Pistää kyllä kiukuksi sinun puolesta. Sinä olet tollaisia kiusantekijöitä paljon vahvempi!

Näyttelijä Aku Hirviniemi kertoo joutuneensa myös vastaavanlaiseen tilanteeseen. 

– Mulla meni Twitter tuossa viikko takaperin, näyttelijä kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja