Red Hot Chili Peppers -laulaja kiidätettiin sairaalaan – suosikkiyhtye perui keikan

Suomeen syksyllä saapuva yhdysvaltalaisyhtyeen nokkamies kärsi äkillisistä vatsakivuista.

Red Hot Chili Peppers joutui perumaan eilen lauantaina viime tingassa keikkansa KROQ-radioaseman Weenie Roast -tapahtumassa Irvinen kaupungissa Kaliforniassa.

Yhdysvaltalaisyhtyeen laulaja Anthony Kiedis, 53, kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan vatsakipujen vuoksi vain muutamaa tuntia ennen keikkaa. Asiasta uutisoivat useat mediat, muun muassa Billboard.

– Anthony on matkalla sairaalaan. Emme siis pysty esiintymään tänä iltana. Olemme erittäin suruissamme ja pahoillamme asiasta. Mutta valitettavasti terveyssyistä näin oli tehtävä, yhtyeen basisti Flea kertoi konserttiyleisölle.

Katso fanin kuvaama ja Instagramissa julkaisema videoklippi tilanteesta alla.

Red Hot Chili Peppers -rumpali Chad Smith pahoitteli asiaa Twitterissä.

– Kukaan ei ole meitä pettyneempi siitä, ettemme pystyneet esiintymään. Rakkautta ja pikaista toipumista veljelleni Anthonylle, Smith twiittasi.

Kesäkuun 17. päivänä 11. studioalbuminsa The Getaway julkaisevan funk-rock-yhtyeen on määrä saapua Suomeen syksyllä.

Yhtyeen konsertti Helsingin Hartwall Arenalla tiistaina 13. syyskuuta julkistettiin viime viikolla. Liput tulevat myyntiin maanantaina 16. toukokuuta.

Edellisen kerran Red Hot Chili Peppers esiintyi Suomessa vuonna 2012.

Lue myös:

    Uusimmat