Red Bull -pomo ei lämmennyt maailmanmestarin huomautukselle: "Jos käyttäydyt kuin aasi, sanon sen sinulle"

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner vakuuttaa, ettei kuumana käyvä mestaruustaistelu ole saanut hänen tunteitaan kuohahtamaan. Viime viikkojen ja kuukausien edesottamusten perusteella voi toki tehdä toisenlaisenkin johtopäätösen.

Mitä pidemmälle F1-kausi 2021 on edennyt, sitä kovemmin Red Bull ja Mercedes ovat kamppailleet toisiaan vastaan paitsi radalla myös radan ulkopuolella. Molempien tallien suunnalta on kuultu läpi kauden monenlaisia syytöksiä vastapuolesta, ja viime viikkoina tässä on kunnostautunut varsinkin Red Bull.

Hornerin lisäksi ainakin neuvonantaja Helmut Marko on heittäytynyt teatteriin täysillä mukaan. Kaksikko on taivastellut Mercedeksen moottorirtehoja ja vihjannut Mercedeksen takasiiven olevan sääntöjen vastainen.

Syytöksille ei ole löytynyt katetta ainakaan FIAn julkaisemista virallisista dokumenteista, ja Mercedeksen takasiipikin on läpäissyt FIAn tarkastuksen.

Viime viikonloppuna Qatarissa Horner purki turhautumistaan yksittäiseen ratavirkailijaan, minkä seurauksena kilpailun tuomaristo antoi hänelle varoituksen ja kilpailunjohtaja Michael Masi puhkui tyytymättömyyttään.

Horner kuitenkin kiisti maailmanmestari Damon Hillin haastattelussa Sky Sportsilla, että tunteet olisivat ottaneet hänestä kauden edetessä vallan.

– Mielestäni olemme pitäneet melko hyvin tunteemme kurissa. En ole kiroillut kameralle tai mitään vastaavaa, Horner sanoi Planet F1 -sivuston mukaan.

Hill ei täysin ostanut Hornerin väitettä ja huomautti tämän olleen varsin kärkevä läpi kauden. Horner taas ei liiemmin ilahtunut Hillin huomautuksesta.

– Olen vain suora ja kerron, mitä ajattelen. Jos olet aasi, sanon sen sinulle, että olet aasi.

– Olen puhunut FIAn edustajien kanssa ja pyytänyt anteeksi, jos rikoin jotain sääntöä (puhuessani ratavirkailijasta). En tarkoittanut sitä, ja turhautumiseni ei ollut kohdistettu yhteen ratavirkailijaan vaan itse tilanteeseen.

Horner vakuuttaa, ettei hän muuttaisi käytöksessään mitään.

– En missään tapauksessa. Uskon omaan talliini. Olen suorapuheinen ihminen, ja olen aina toiminut niin. En ole erityisen tunteellinen, enkä paasaa asioista kameroiden edessä. En näe mitään ongelmaa siinä, miten olen käyttäytynyt. Teksin kaiken samalla tavalla uudestaan.

Lue myös:

    Uusimmat