Ray Charles taas kiertueelle

Legendaarinen yhdysvaltalainen laulaja Ray Charles on valmis aloittamaan kiertueen onnistuneen lonkkaleikkauksen jälkeen. Charles, 73, joka edellisellä kiertueellaan elokuussa perui konserttinsa Yhdysvalloissa lonkkakivun vuoksi, oli leikkauksessa viikko sitten. Hän jatkaa konsertoimista maaliskuussa.

- Minulla on erinomainen olo ja kiitän Jumalaa, että kaikki meni hyvin, sanoo 13-kertainen Grammy-palkittu lausunnossaan. - Maltan tuskin odottaa kiertueelle pääsemistä, sillä se on toinen kotini.

Sokea laulaja piti 58 vuotta kestäneen uransa 10 000. konsertin aiemmin tänä vuonna. Viimeksi hän on esiintynyt julkisesti 20. heinäkuuta Virginiassa. Edellinen kiertue alkoi kesäkuussa.

Charles, joka on parhaiten tunnettu suurista hiteistään kuten Georgia on My Mind ja I Can't Stop Loving You, on musiikin monilahjakkuus. Hän on päässyt Yhdysvalloissa niin R&B:n, jazzin kuin rockinkin Hall of Fameen. Charlesin elämään perustuvan Unchain My Heart, The Ray Charles Story -nimisen elokuvan kuvauksia lopetellaan juuri Hollywoodissa. Pääosassa on näyttelijä Jamie Foxx.

Lue myös:

    Uusimmat