Norjassa on lyöty pöytään uutta kuvamateriaalia, jonka toivotaan pelastavan Johannes Hösflot Kläbon sunnuntaina Oberstdorfissa käydyn 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun maailmanmestariksi.
Venäläistähti Aleksandr Bolshunov hiihti ensimmäisenä loppusuoralle, mutta Kläbo tuli kovaa takaa. Norjalainen osui tiukassa tilanteessa Bolshunoviin ja meni tämän ohi. Bolshunovilta katkesi sauva ja hän putosi myös Norjan Emil Iversenin taakse ja tuli kolmantena maaliin.
Venäjä teki tilanteesta protestin, minkä jälkeen tuomaristo hylkäsi Kläbon. Näin maailmanmestariksi nousi toisena maaliin tullut Iversen ja hopea ojennettiin Bolshunoville. Pronssia sai Norjan Simen Hegstad Krüger.
LUE MYÖS: Jari Isometsä antaa palaa 50 kilometrin kohupäätöksestä: "Väärä mies voitti"
Asia ei ole kuitenkaan vielä loppuunkäsitelty, sillä Norja on valmistellut valitusta, jonka käsittely voi kestää kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n valituskomissiossa perjantaihin saakka.
Havutus tapetilla
Norjassa uskotaan nyt, että Adresseavisenin valokuvaajan Richard Sagenin loppusuoran tilanteesta ottama kuva osoittaa, ettei Kläboa olisi pitänyt hylätä. Norjan yleisradioyhtiö NRK on otsikoinut kyseisen otoksen sisältävän juttunsa niin, että kuvan uskotaan "vahvistavan Kläbon kultatoiveita".



