Rattijuoppojen määrä ennallaan

Vuosittain tehtävän seurantatutkimuksen mukaan alkoholijuomien hinnan laskulla ei ole ollut vaikutusta rattijuoppojen määrään.

Vuosittain tehtävän seurantatutkimuksen mukaan rattijuoppojen määrä on tänä vuonna pysytellyt samalla tasolla kuin viime vuonna. Alkoholijuomien hinnan lasku ei siis ole vaikuttanut alkoholia nauttineiden autoilijoiden määrään.

Tutkimus tehdään joka kevät ja syksy vertailukelpoisissa valvontapisteissä eri puolilla maata. Tämän vuoden valtakunnallisissa ratsioissa poliisi puhallutti lähes 114 000 kuljettajaa. Rattijuoppoja oli yhteensä 178. Alkoholia nauttineita, mutta alle rangaistavan rajan jääneitä todettiin hieman yli 800.

Myös kahdeksan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna rattijuoppojen määrä on pysynyt ennallaan. Sitä vastoin alkoholia maistelleiden, mutta alle langettavan rajan jääneiden määrä on lisääntynyt. Vuonna 1996 heitä oli kaikista kuljettajista 0,5 prosenttia ja tänä vuonna 0,7 prosenttia.

Poliisi puhalluttaa kaikkien seurantapisteen ohi ajavien ajoneuvojen kuljettajat. Valtakunnallisia ratsioita on järjestetty vuodesta 1988 lähtien. Liikkuva poliisi puhallutti Uudellamaalla tänä vuonna reilut 34 000 kuljettajaa. Rattijuoppojen ja alkoholia nauttineiden osuus oli noin viidenneksen suurempi kuin keskimäärin muualla maassa.

Rattijuopumuksen seurantatutkimuksen tekevät vuosittain yhteistyössä sisäasiainministeriö, poliisi, Kansanterveyslaitos sekä Helsingin Yliopiston oikeuslääketieteen laitos.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat