Rattijuoppo pakeni onnettomuuspaikalta Hollolassa: Sivulliset lähtivät seuraamaan – ei päässyt pakoon juoksemallakaan

Hollolassa onnettomuuspaikalta paennut epäilty rattijuoppo on saatu kiinni sivullisten avustuksella.

Vesikansantien ja Kukkilantien risteyksessä tapahtui kahden auton kolari eilen iltapäivällä.

Poliisi kertoo hätäkeskukseen tulleesta ilmoituksesta, jonka mukaan toinen auto oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa.

Paikan päällä ilmeni, että Kukkilantieltä tulleen auton perä oli lähtenyt luistamaan ja se oli osunut Vesikansantietä ajaneen auton kylkeen. Tämän jälkeen Kukkilantieltä tullut auto oli ajautunut lumipenkkaan vastaantulevien kaistojen yli, minkä jälkeen se oli jatkanut matkaansa.

Paikalle jäänyt auto vaurioitui törmäyksessä ajokelvottomaksi.

Poliisi kertoo, että sivulliset olivat lähteneet seuraamaan poistunutta autoa ja ilmoittivat toiselle poliisipartiolle auton sijainnin, johon auto oli lopulta pysäköity. Sivulliset viittoilivat poliisille, että kuljettaja on lähtenyt juoksemaan ja perään lähtenyt konstaapeli havaitsikin juoksijan pakenevan erään talon pihaan.

Mies otettiin kiinni ja hän puhalsi poliisin alkometriin 0,54mg/l. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet on määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.

Lue myös:

    Uusimmat