Rattijuopot törmäilivät rakennusten oviin – toinen rysäytti menopelinsä läpi autotallin ovesta

Itä-Uudenmaan alueen autoilijoilla oli perjantaina pulmia rakennusten ovien kanssa.

Aamuseitsemältä kaksi helsinkiläismiestä autoili Mäntsälässä Pohjoisella Pikatiellä. Auto törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä Shell-aseman ulko-oveen. Myöhemmin auto löytyi tieltä ulosajaneen Hautjärventieltä.

Kuljettajan epäillään olleen alkoholin vaikutuksen alaisena. Tapausta tutkitana rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kaahari yritti läpi autotallista

Hieman ennen puolta yötä Loviisassa poliisipartio kiinnitti huomionsa huomattavaa ylinopeutta vastaan ajaneeseen autoon. Auto karkasi perään ajaneilta poliiseilta Läntisellä Harjuntiellä.

Mutta hetken kuluttua autosta saatiin jälleen vihiä. Hätäkeskus ilmoitti, että tuntematon auto oli ajanut omakotitalon autotallin nosto-ovesta läpi ja kuljettaja oli edelleen autossa.

Poliisi riensi paikalle. Kuljettaja ei ollut loukannut itseään mutta puhalsi alkometriin 1,42 promillen lukemat.

Verikokeen jälkeen kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Sekä autotalli sekä autotallissa ollut omaisuus vaurioituivat pahoin.

Lue myös:

    Uusimmat