Räppäri Brädi teki elämäntaparemontin – julkaisi kuvan lopputuloksesta: "Olen parhaassa kunnossa 20 vuoteen"

Brädi laihtui vuoden aikana 10 kiloa ja innostui jälleen treenaamisesta.

Lahtelaisräppäri Brädi aloitti viime syyskuussa tiukan kuntokuurin. Hänen tavoitteenaan oli päästä fyysisesti parempaan kuntoon ennen 40-vuotispäiväänsä.

Nyt Brädi esittelee kuntokuurinsa tuloksia Instagramissa. Hän julkaisi kuvaparin, jonka ensimmäinen kuva on otettu syyskuussa 2018 ja toinen kesäkuun alussa.

Kuvan yhteydessä Brädi kertoo olevansa tyytyväinen kovan treenin tuloksiin. 

– Vartalossani on tapahtunut huomattava muutos, mutta suurin muutos tapahtui päässäni, kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissani ja mielentilassani, hän kirjoittaa.

– Sanoin, että halusin päästä elämäni parhaaseen kuntoon. Voin sanoa, että olen ainakin parhaassa kunnossa 20 vuoteen.

Brädi kertoo noudattaneensa tiukkaa dieettiä ja kunto-ohjelmaa, johon kuului kolmesta neljään treeniä viikossa, koripalloa ja hölkkää. Hän laihtui vuoden aikana 10 kiloa.

Fyysisten muutosten lisäksi Brädi kertoo asenteensa muuttuneen. 

– Sain uuden asenteen terveellisempään elämään ja löysin uudelleen rakkauden treenaamista kohtaan.

Lue myös:

    Uusimmat