Rapakuntoisesta urheiluhulluksi – Raimon paino putosi yli 20 kiloa

Raimo Niemi teki elämäntaparemontin hyydyttyään Cooperin testissä 700 metrin jälkeen. Myöhemmin menivät työ, avioliitto ja suurin osa omaisuudesta, mutta urheilu piti pinnalla.

Kun Raimo Niemi, 62, oli koulussa, todistuksessa komeili liikunnasta täysi kymppi. Pienuudestaan ja hintelyydestään huolimatta poika pärjäsi lentopallossa ja eteni siinä kakkossarjatasolle.

– Harjoittelimme pari kertaa viikossa ja kävimme peleissä. Lisäksi pelasimme oman kylän porukalla, Raimo kertoo.

Urheileminen jatkui työelämässä. Rakennusalan asiantuntijana muun muassa Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa työskennellyt Raimo opetteli tenniksen salat.

Kun hän palasi Kuwaitista kotimaahan ja Suomi liittyi EU:hun, ulkomailla ansioitunut mies sai viran komissiosta. Raimo muutti Brysseliin vuonna 1997. Silloin aktiivinen liikunta jäi taakse.

Hälyttävä lääkärintarkastus

– Paino nousi pikkuhiljaa ja tasaisesti. Aterioiden yhteydessä tuli nautittua olutta ja viiniä, viinin kanssa taas juustopaloja. Siitä se kierre lähti: ravasin jääkaapilla iltasella ja napostelin kaikenlaista, Raimo kertoo.

Omasta mielestään hän oli hyvässä kunnossa vielä terveystarkastuksessakin vuonna 2003. Turhat luulot kuitenkin ammuttiin alas.

– Lääkäri alkoi ladella minulle madonlukuja: ylipainoa parikymmentä kiloa, kolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvot koholla. Diabetes ja pumppuongelmat uhkasivat. Jos en alkaisi syömään lääkkeitä tai laihduttaisi, kaikki räjähtäisi käsiin.

Raimo lupasi palata tarkastukseen seuraavana vuonna kymmenen kiloa kevyempänä. Lopullinen päätös sinetöityi kuitenkin vasta oman pojan kanssa juostussa Cooperin testissä.

– Minun täytyi lopettaa 700 metrin jälkeen. Tulin juoksusta todella kipeäksi, enkä toipunut koko iltana ollenkaan, Raimo selittää.

Viikossa juoksumittariin yli 100 kilometriä

Kuvioihin tulivat ensimmäisenä kuntopyöräily ja sauvakävely. Neljän kuukauden päästä Raimo pystyi jo juoksemaan lyhyitä hölkkälenkkejä.

– Urheilin päivittäin, teki pahaa tai ei.

Raimo liittyi Brysselissä Flying Finns -juoksuporukkaan, jonka yhteisiltä sunnuntailenkeiltä hän sai apua ja kannustusta. Puolentoista vuoden kuluttua Raimo juoksi jo 20 kilometrin pituisen Brysselin katujuoksun. Viikossa hän on jolkotellut parhaimmillaan 80–120 kilometriä pitäen vain yhden täydellisen lepopäivän.

Ylipainosta aiheutuneet terveysongelmat ovat vaihtuneet urheilijan kremppoihin ja lihasrepeämiin.

– Välillä treeni hakee balanssia, kun innostuu huhkimaan liikaa ja kehon rajoja kuuntelematta, tai rutiini rikkoutuu esimerkiksi sivulajina harrastamassani keihäänheitossa.

Suuret menetykset yhdellä rysäyksellä

Vuonna 2008 Raimon elämältä mureni pohja.

– En saanut "sovittua" EU-viraston pestiä Helsingissä, vaan minun olisi pitänyt jatkaa Brysseliin uudenlaisiin hommiin. Edessä olisi ollut enintään viisi työvuotta ennen eläkkeelle jäämistä, ja tilalle haluttiin kaiketi nuorempi työntekijä.

Seuraavaksi vaimo jätti erohakemuksen.

– Asianajotoimistosta pyydettiin ilmoittamaan omaisuus – avioehdon mukaan "ne on kaikki vaimon". Niin menivät työpaikka, vaimo ja valtaosa omaisuudesta, Raimo kertoo.

– Jos minulla ei jo silloin olisi ollut urheilua – jos en olisi laittanut tossuja jalkaan ja lähtenyt lenkille – en olisi tässä nyt. Lääkärin määräämät psyykenlääkkeet lopetin nopeasti niitä kokeiltuani. Vain liikunta ja lenkkeily auttoivat tyhjentämään pään ja antoivat lepohetken ajatuksia kiertävään kehään.

Parikymmentä kiloa jäi lenkkipolulle

Raimo on nyt pudottanut painoaan tyrmäävän terveystarkastuksen 92 kilosta 70 kiloon. Entiset vaatteet ovat jääneet pieniksi.

– Niihin housunpuntteihin mahtuisi vaikka toinen ihminen. Jopa paitojen kauluskoko on nyt väljä, Raimo sanoo.

Viikon päästä hän jää vanhuuseläkkeelle.

– Yleisterveyteni ja elämänpirteyteni ovat paljon paremmat kuin ennen. Urheilun kautta olen saanut myös paljon kavereita: ilman juoksuporukoita minulla ei olisi juurikaan tuttuja Helsingissä.

Tavoitteet takaavat pysyvän muutoksen

Raimo uskoo, että elämäntaparemontti onnistui, koska hän ei tehnyt muutoksia pelkän laihduttamisen takia.

– Juoksen kilpatasolla omassa ikäryhmässäni valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Minuun on iskenyt kilpailuvietti ja halu pärjätä.

Keväällä Raimo juoksi Cooperin testin uudelleen. Enää hän ei hyytynyt 700 metrin kohdalle, kuten vuonna 2003.

– Juoksin 3050 metriä. Viisikymppiselle miehelle erinomaisena tuloksena pidetään jo 2400 metriä, Raimo sanoo ylpeänä.

Kuvat: Raimo Niemen kotialbumi

Piia Simola/Studio55.fi


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat