Rap-artisti Mercedes ja aviomies Janne Raninen: vauva tulossa!
Rap-artisti Mercedes ja puoliso Janne Raninen odottavat perheenlisäystä saapuvaksi syksyllä.
Rap-artisti Mercedes, eli Linda-Maria Raninen, sekä hänen aviomiehensä Janne Raninen kertoivat 14. toukokuuta Instagramissa odottavansa perheenlisäystä. Uuden tulokkaan on määrä syntyä tänä syksynä.
– Jumala on siunannut meitä mitä suurimmalla lahjalla ja viimein tuntui oikealta jakaa ilouutinen myös teidän kanssanne. Olen aina puhunut lapsen toivomisesta ja saamisesta, en koskaan tekemisestä tai hankkimisesta, koska uuden elämän syntyminen on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Se on aina suuri ihme ja siksi olemme tästä lahjasta valtavan kiitollisia, Mercedes kirjoitti hänen ja Ranisen yhteyskuvaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kuvassa pariskunta on ilmapallojen ympäröimänä, ja Mercedeksen pyöristynyt vatsa erottuu kauniisti.
Mercedes kirjoitti, että rukoilee kaiken menevän hyvin loppuun saakka. Äitinä hän ei voisi olla onnellisempi.
– Olen valtavan kiitollinen suuresta tukiverkosta, mikä lapsellani tulee olemaan ympäri maailman. Läheisetkään eivät ole itsestäänselvyys. Se, että lapsellani on läsnä oleva ja rakastava isä, tuntuu surrealistiselta. Janne on omistautuvin isä, jonka tiedän ja hänelle lapset ovat maailman keskipiste. En voisi toivoa lapselleni parempaa isää kuin sinä rakas. Olen kiitollinen, että halusit lähteä tälle matkalle kanssani, Mercedes kirjoitti koskettavasti.
Lue myös: Rap-artisti Mercedes vaihtoi artistinimensä – enää häneltä ei kysytä päihteiden merkityksestä
Räppäri korosti, että uudella tulokkaalla tulee olemaan maailman paras Peppi-isosisko.
– Ostit pikkusisaruksellesi hänen ensimmäiset vaatteensakin. Sinun kanssasi on parasta hössöttää vauvajuttuja, suunnitella hankintoja ja odottaa innolla, ja vähän jännityksellä, mitä kaikkea pikkusisaruksesi saa tulevaisuudessa tehdä isosiskon kanssa, Mercedes kirjoitti.
Raninen kirjoitti omassa julkaisussaan, ettei osaa kuvailla, miten kiitollinen on tulevasta perheenjäsenestä. Hän lähetti terveiset myös rakkaalleen.
– Rakkaalle vaimolleni haluan sanoa kiitos, että olet pysynyt vahvana ja rikastuttanut perhettämme. Teen kaikkeni tukeakseni sinua. Teet maailmasta paremman paikan, Raninen kirjoitti.
Mercedes meni naimisiin miehensä kanssa elokuussa 2022. Raninen vapautui maaliskuun 2021 alussa vankilasta istuttuaan elinkautisen verran Vuosaaren palkkamurhasta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää