Rankkasateet ja tuulenpuuskat riepottelevat Suomea tällä viikolla – katso yli sadan paikkakunnan supersääennuste!

Alkuviikosta jopa 50 millimetriä rankkasateita – runsasta sadetta ja tuulta ympäri Suomea 2:30
Katso, millä alueilla sataa eniten tämän viikon rankkasateissa!

Suomeen saapuu tällä viikolla runsaita sateita voimakkaan matalapaineen myötä.

Matalapaine kulkee Suomen ylitse hitaasti. Rankkoja sateita ja tuulenpuuskia on odotettavissa tiistaina, keskiviikkona sekä torstaina.

– Ensimmäiset merkit tuosta matalapaineesta ovat sääkartoilla jo maanantaina, ennustaa meteorologi Miina Manninen.

– Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa tulevalle sadealueelle, joka levittäytyy tiistaina illalla Etelä-Suomeen.

Tässä yhteydessä myös tuulet voimistuvat. Sadealueen Manninen ennustaa olevan hyvin runsas.

– Vettä sataa enimmillään jopa 50 millimetriä.

– Se on yhdelle päivälle ihan huomattava määrä, kertoo Miina.

Sade-alue liikkuu keskiviikon aikana koko maan ylitse kohti pohjoista. Runsaimmat sateet ovat Lapissa keskiviikkona iltapäivällä.

Katso yllä olevasta videosta sataako paikkakunnallasi alkuviikon aikana.

Katso viiden vuorokauden ennuste yli 100:lle paikkakunnalle!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!


Lue myös:

    Uusimmat