Rallin MM-sarjan tähtikuljettaja maksaa menestyksestä lompakollaan – voiton hinta 10 000 euroa: "Olen halunnut tehdä näin jo pitkään"

MM-rallikausi alkaa tänään Monte Carlossa – miten historian nuorin WRC-kuljettaja Kalle Rovanperä pärjää? 16:51
MTV Uutiset Livessä pohjustettiin MM-rallikautta 2020.

Hyundain supertähti Thierry Neuville tekee torstaina alkavalla MM-rallikaudella hyvää.

Jo seitsemättä vuottaan korealaisvalmistajan autolla kilpaileva 31-belgialainen kertoi Instagram-tilillään hyväntekeväisyyssuunnitelmistaan.

Neuville kertoi lahjoittavansa jokaisessa ajamassaan MM-rallissa jollekin paikalliselle avustusjärjestölle vähintään 2 000 euroa. Mikäli Neuville sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, lahjoitus on 4 000 euroa, ja mikäli hän voittaa, lahjoitus on 10 000 euroa.

Torstaina alkavassa Monte Carlo -rallissa Neuville kohdistaa lahjoituksensa ranskalaiselle Réves-järjestölle, joka toteuttaa vakavasti sairaiden lasten unelmia.

– Olen halunnut tehdä näin jo pitkään, Neuville kertoi.

Kaudella 2020 ajetaan yhtensä 13 MM-osakilpailua. Mikäli Neuville menestyy samaan tyyliin kuin vaikkapa kolmena viime vuotena, hänen lahjoituspottinsa kasvaa kauden mittaan noin 60 000 euroon.

Lue myös:

    Uusimmat