Rakkautta vain -tähden edunvalvoja kavalsi häikäilemättömästi ystävänsä omaisuuden – ex-näyttelijä oli niin köyhä, että hänet puettiin kuolleiden vaatteisiin

Meg Wynn Owen, oikealta nimeltään Margaret Wright ajautui elämänsä viimeisinä vuosina äärimmäiseen köyhyyteen edunvalvojaksi nimetyn ystävänsä takia.

Muun muassa Rakkautta vai- sekä Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvissa sekä Doctor Who -sarjassa näytellyt brittinäyttelijä Margaret Wright, joka tunnettiin myös nimellä Meg Wynn Owen menehtyi 83 vuoden iässä kesällä 2022. Viimeisten elinvuosiensa aikana Wright sairasti dementiaa ja asui vuodesta 2015 lähtien hoivakodissa, kertoo Wales Online.

Vuonna 2014 hänen edunvalvojakseen nimettiin Brian Malam, joka oli Wrightin pukusuunnittelijana työskennellyt ystävä. Kaksikko oli tavannut aikoinaan kun kumpikin työskenteli BBC:llä ja he olivat ystäviä useiden vuosien ajan. Vuonna 2015 Wright muutti hoivakotiin.

Edunvalvojana Malamin olisi kuulunut siirtää Wrightin pankkitileiltä rahaa hoivakodille tarpeellisten asioiden, kuten esimerkiksi vaatteiden, ostamista varten. Aluksi Malam vieraili ystävänsä luona, mutta sitten vierailut harvenivat ja lopulta loppuivat kokonaan.

Tämän sijaan Malam teki väitetysti ainoastaan muutaman maksusiirron hoivakodille, ja kavalsi tämän varallisuutta jopa 75 000 euron edestä usean vuoden ajan. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Koska hoivakodille ei tehty maksuja, Wrightille ei esimerkiksi voitu ostaa uusia vaatteita, vaan sen sijaan hänet puettiin edesmenneiden asukkaiden vaatteisiin ja paikan työntekijät leikkasivat itse hänen hiuksensa kampaajan sijasta.

Epäilykset Wrightin taloudellisesta tilanteesta heräsivät hoivakodissa. Vyyhti alkoi selvitä, kun hoivakodin työntekijä saattoi Wrightin pankkiin ja totuus pankkitilien saldoista selvisi. Malam pidätettiin ja hän myönsi kuulusteluissa käyttäneensä "kymmeniä tuhansia" Wrightin rahoista mutta kertomansa mukaan hän myös aikoi maksaa ne takaisin.

Malam kertoi ajatelleensa, että Wright olisi halunnut hänen saavan rahansa, sillä näyttelijä oli kertonut ystävänsä perivän tämän rahat kun hän kuolisi. Malamin mukaan suurin osa rahoista oli mennyt materiaalikuluihin hänen työssään pukusuunnittelijana. 

Malam tuomittiin walesilaisessa oikeudessa 32 kuukaudeksi vankeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat