Rakastetun Lumiukko-elokuvan luoja on kuollut

Kuvittaja-kirjailija Raymond Briggs on poissa.

Kuvittaja-kirjailija Raymond Briggs on kuollut 88-vuotiaana 9. elokuuta. Asiasta kertoi Briggsin kustantaja Penguin Random House.

Suosittu, joka vuosi Suomessa joulun aikaan televisiossa nähtävä Lumiukko-elokuva perustuu Briggsin samannimiseen lasten kuvakirjaan vuodelta 1978. Elokuva julkaistiin 26. joulukuuta vuonna 1982.

Elokuvassa poika tekee jouluaattona lumiukon, joka herää yön aikana eloon. Yhdessä he lähtevät seikkailulle ilmojen halki pohjoiseen, jossa he tapaavat joulupukin ja joukon juhlivia lumiukkoja. Seuraavana aamuna poika kuitenkin herää ja löytää vain lumiukon hatun ja huivin sulaneesta lumesta.

– Minulla ei ole onnellisia loppuja. Luon sellaista, joka vaikuttaa luonnolliselta ja väistämättömältä. Lumiukko sulaa, vanhempani kuolivat, eläimet kuolevat, kukat kuolevat. Kaikki kuolevat. Siinä ei ole mitään erityisen synkkää. Se on elämän tosiasia, Briggs kertoi vuonna 2012 Radio Timesissa.

Briggs sai muun muassa kaksi kertaa Kate Greenaway -palkinnon, joka on lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajille suunnattu brittiläinen kirjallisuuspalkinto. Briggs ei koskaan nuorena ajatellut olevansa vielä joskus arvostettu taiteilija.

– Menin taidekouluun, koska halusin tehdä sarjakuvia, hän kertoi The Guardian -sanomalehdelle vuonna 2004.

Briggsiä jäävät syvästi kaipaamaan muun muassa hänen lapsi- ja lastenlapsipuolensa.

– Tiedämme, että Raymondin kirjat olivat rakastettuja ja koskettivat ympäri maailman miljoonia ihmisiä, jotka ovat tästä uutisesta surullisia. Fanien ja hänen lastensa piirustukset olivat hänen kirjojensa inspiraatio, ja ne olivat kaikki hänen studionsa seinillä, sanottiin perheen antamassa lausunnossa.

Perhe kiitti myös Overton Wardin Royal Sussex County -sairaalaa Briggsin ystävällisestä ja huomaavaisesta hoidosta hänen viimeisten viikkojensa aikana.

Hänen kustantajansa Penguin Random Housen toimitusjohtaja Francesca Dow sanoi Briggsiä uniikiksi.

– Hän on inspiroinut jo sukupolvien ajan kuvakirjojen, graafisten romaanien ja animaatioiden tekijöitä. Hän jättää poikkeuksellisen perinnön ja suuren aukon, Dow sanoi.

Lähde: The Guardian

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja