Ranska 1998. Ohjaus: Andre Techine. Käsikirjoitus: Gilles Taurand ja Andre Techin . Tuotanto: Alain Sarde. Kuvaus: Caroline Champetier. Pääosissa: Juliette Binoche, Alexis Loret, Carmen Maura, Mathieu Amalric, Jean-Pierre Lorit, Marthe Villalonga, Pierre Lacroix, Laurent Cirade, Kevin Goffette. Kesto: 118 min.
Ranskalainen Andre Techin tunnetaan pienimuotoisista ja intensiivisistä ihmistutkielmistaan, joissa yksinäisyys, vieraantuminen, rakkauden ja kommunikaation vaikeus ovat toistuvia teemoja. Techine on henkilöohjaajana omaa luokkaansa, mistä kaunis osoitus oli Suomessakin nähty Varkaat (1996). Myös hänen uusimpansa, oudolla nimisuomennoksella raskautettu Rakasta minut pois, on kivulloinen sukellus ihmissuhteeseen, jota tummat muistot ja menneisyys varjostavat. Kiinnostavasta tematiikastaan huolimatta teos jää puolivillaisemmaksi kuin edeltäjänsä; se ei oikein osaa päättää suuntaansa, vaan tempoilee hetteisissä välimaastoissa.
Elokuva alkaa Martinin (Loret) lapsuudesta, jossa 10-vuotiaan vesselin leppoisa elämä muuttuu kertaheitolla, kun äiti luovuttaa pojan biologisen isänsä Victorin (Lacroix) huomaan. Tämä on tyrannimainen tehtaanjohtaja, joka kasvattaa poikiaan kovalla kädellä. Martinin kärsimyksestä ehtii kuitenkin saada vasta aavistuksen, kun tapahtumissa siirrytäänkin jo kymmenen vuotta eteenpäin, ja näemme aikuisen Martinin harhailemassa pummina maaseudulla. Mies ajautuu asumaan Pariisiin homo-veljensä Benjaminin (Amalric) ja tämän kämppäkaverin Alicen (Binoche) kanssa ja kiinnostuu tytöstä, joka työkseen soittaa viulua tangoyhtyeessä.
Yksipuolinen rakkaus muuttuu alkukankeuden jälkeen intohimoiseksi suhteeksi, jonka kehittyvä "sairaskertomus" on elokuvan varsinainen tarina. Alice saa huomata olevansa tekemisissä neuroottisen ja räjähdysalttiin ihmisen kanssa. Vaikka Martin saa töitä ja menestyy miesmallina, kaikki on jotenkin hirveän hankalaa. Syytä tähän lähdetään etsimään miehen menneisyydestä ja traumoista, jotka liittyvät isän tapaturmaiseen kuolemaan. Ranskalaistyylisesti ongelmia koetetaan ratkoa paljolla puheella, mutta itsetuhoinen mies osaa vain paeta. Raskaana oleva Alice ottaa taakakseen selvittää vauvansa isän monimutkaisen elämän - tämä kun on itsekin kuin eksynyt lapsi. Kyse on elämän ratkaisevista valinnoista ja vastuun ottamisesta, rakkauden kestävyydestä silloin kun se tuntuu kestämättömältä.
Rakasta minut pois haparoi eri tapahtumapaikkojen ja aikatasojen välillä jotenkin epäloogisesti ja päämäärättömästi, niin että henkilöiden teot jäävät kunnolla motivoimatta. Seikkaillaan vuoroin Pariisissa, vuoroin maalla ja Granadan mahtipontisissa maisemissa, menneessä ja nykyisessä, mutta kaikki olennainen ohitetaan pinnallisuuksilla. Tiettyyn pisteeseen avoimuus ja tulkinnanvaraisuus voi viehättää, mutta ei itsetarkoitukseksi asti. Uskottavuutta vie entisestään sivuhenkilöiden jähmeä tyyppimäisyys ja sellaisten hyvien näyttelijöiden kuin Carmen Maura suuhun ahdettu mukapsykologinen jorina. Väistämättä tulee tunne, että tässä on yritetty sanoa liikaa ja liian monesta asiasta: koko keitos tuntuukin siltä kuuluisalta kärpäseltä, josta ei synny härkästä.
Kaikesta huolimatta elokuvalla on hetkensä; se onnistuu vangitsemaan tarkasti ihmisten väliset muuttuvat jännitteet ja vivahteet, sisäisten ja ulkoisten maailmojen kohtaamiset. Suuri kiitos tästä kuuluu pääosassa hehkuvalle Juliette Binochelle, joka ylieteerisistä Kieslowski-tulkinnoista poiketen osaa olla myös oikealla tavalla arkinen, kuten Alicen täytyy. Myös Alexis Loret on jännittävä tuttavuus Martinina, jonka kivikasvojen taakse kätkeytyy sävykäs sielunelämä. Näiden kahden väliset tiivistunnelmaiset kohtaukset ovat draaman terävintä antia.
Teksti: Tuuve Aro