Raju viesti hallitukselle: Poliisijärjestö uhkaa lakolla
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja vaatii palkansaajapuolta yhteiseen taisteluun ja uhkaa lakolla.
– Sipilä joukkoineen on keittänyt käärmekeiton, joka ei jätä palkansaajarintamalle kovin montaa vaihtoehtoa, puheenjohtaja Yrjö Suhonen kirjoittaa blogissaan.
Hänen mukaansa Sipilän hallituksen esitykset osuvat erityisesti julkisen sektorin työntekijöihin. Suhonen vaatiikin liittoja taistelemaan yhdessä esityksiä vastaan.
– Ellei nyt löydy yhteistä voimaa, sitä tuskin löytyy enää koskaan. Maan hallitus tarvitsee riittävän kovan muistutuksen. Palkansaajat eivät halua palata Pentinkulman aikoihin. Ellei muu auta: LAKKOON!
Suhonen katsoo, että hallitus on suosinut työnantajapuolta.
– On helppo ymmärtää että EK:n Häkämies ja muu Etelärannan porukka hykertelee tyytyväisyyttään. He saivat kaikki haluamansa asiat maan hallitukselta hopealautasella. Itse juuri mitään tälläkään kertaa uhraamatta.
"Soini, nyt on aika herätä"
Suhonen kohdistaa ankaraa kritiikkiä perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille, joka on viitannut sunnuntaityötä tekevien pieneen määrään.
– Tämä ei todellakaan ole yhteiskunta, joka toimii vain maanantaista perjantaihin 8-16. Ellei Soini ole sitä aiemmin oivaltanut, nyt on aika herätä.
Hän paheksuu myös ylityökorvausten, julkisen sektorin lomien leikkaamista ja sairausajan palkkaukseen puuttumista.
– Ja kuinkahan arkipyhien palkattomuus käytännössä hoidetaan aloilla, joissa jonkun on aina oltava paikalla. Ehkäpä Timo Soini löytää tähän vastauksen, Suhonen toteaa.
Uusimmat
-
23:28
Stoltenberg vierailee Bidenin luona ennen Vilnan kokousta – tasoittuuko Ruotsin tie Natoon?
-
23:10
Zelenskyi arvostelee Punaista Ristiä ja YK:ta avun puutteesta Ukrainan tulva-alueella
-
22:51
Showpainin legenda Iron Sheik on kuollut
-
22:47
Videokatsaus sotatilanteesta: Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustuksesta hyökkäykseen – MTV seuraa sotaa
-
22:43
Lionel Messi vahvisti itse uuden seuransa – "Halusin lähteä Euroopasta"
-
22:32
Raivostunut mies roiski bensaa naisen omakotitalon seinään ja yritti polttaa hengiltä – kytemään jäänyt palo leimahti liekkeihin
-
22:02
Maajussi-Sinanin sydäntä tavoitteleva Teija yllättyi valitsematta jääneiden puolisoehdokkaiden reaktioista: "Ottivat sen ehkä vähän huonosti"
-
21:49
Alakoululaispojat toimivat, kun muut uimarannalla eivät uskoneet hukkumaisillaan olevan naisen olleen vaarassa
-
21:32
Teinityttö pani lastenkodin säpäleiksi ja uhkasi viiltää ohjaajan kurkun auki astiansirpaleella – työntekijät pakenivat silmitöntä raivoa vessaan
-
21:31
Leijoniin murtautunut rymistelijälupaus solmi NHL-sopimuksen
-
21:07
Tälläistä on Kiinan kammottavilla vankileireillä – Suomessa vierailevat uiguuriaktivistit: sortotoimet tulisi määritellä kansanmurhaksi
-
21:00
Ensimmäinen pudotus! Hän joutui jättämään Love Island Suomi -villan – pudonnut sinkku kertoo, kenet näkee rakkauden saaren potentiaalisimpana parina
-
20:48
HJK raapi vihdoin voiton – Radulovic kiipesi maalipörssin kärkipaikalle
-
20:45
Nämä ovat Suomen kalleimmat ja edullisimmat mökkipaikkakunnat – kustannuksissa suuret erot!
-
20:42
Republikaaniehdokas Ron DeSantisin aborttipuheet saavat Donald Trumpinkin näyttämään liberaalilta – näin kulttuurisota leimuaa Yhdysvalloissa
-
20:36
Lontoon Heathrow'n turvamiehet lakkoilevat yli kuukauden – myöhästymiset, häiriöt ja peruutukset väistämättömiä
-
20:34
Ukraina vaatii YK:lta ja Punaiselta Ristiltä välitöntä apua Kahovkan tuhoalueelle
-
20:31
Yli 100 miljoonan siirtosumma! Real Madrid nappasi 19-vuotiaan superlupauksen
-
20:25
Liikennemäärä Itämerellä on kasvanut sodan takia – minkälaisiin yllätyksiin huviveneilijän kannattaa varautua vesillä?
-
20:20
Annimari Korte murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – "Lähdetään nyt päivystykseen"
-
Lataa lisää