Raivotautirokotusten lentolevitykset alkavat

Pienpedoille tarkoitettuja raivotautirokotesyöttejä levitetään lentokoneiden avulla ensi perjantaista alkaen. Lentolevitys jatkuu syyskuun loppuun asti. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen (EELA) mukaan syöttien levittämisellä pyritään estämään metsäraivotaudin leviämistä Venäjältä rajan yli Suomeen.

Lentolevityksen aikana pudotetaan kaikkiaan 80 000 rokotesyöttiä kaakkoisrajalle Virolahdelta Värtsilään sekä etelärannikkoa pitkin Pyhtäälle saakka. Raivotautisyöttien rokotusaluetta on tarkoitus laajentaa myöhemmin syksyllä myös Venäjän puolelle. Lentolevityksessä käytettävät rokotesyötit ovat kuution muotoisia, kooltaan melko pieniä ja folioon pakattuja. Syötit ovat vaarattomia ihmisille ja eläimille, mutta luonnosta löytyviin syötteihin ei kuitenkaan kannata koskea.

EELA opastaa, että rokotetta suun ja silmien limakalvoille tai avohaavoihin saaneen tulisi pestä likaantuneet kohdat nopeasti ja kääntyä varmuuden vuoksi terveyskeskuksen puoleen. Aiempien vuosien seurantatutkimusten mukaan noin 70 prosentilla rokotusalueen pienpedoista on havaittu vasta-ainetta veressä, joka kertoo immuniteetistä raivotautia vastaan. Suomessa ei ole tavattu yhtään raivotautitapausta yli kymmeneen vuoteen. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos tutkii jatkuvasti luonnonvaraisia eläimiä raivotaudin varalta. Sen vuoksi maastossa omituisesti käyttäytyvistä tai kuolleista petoeläimistä pitäisi ilmoittaa EELAan. Eläimet tulisi lähettää tutkimuksiin Helsingin EELAAn.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat