Räikeä ympäristöriski tehtaalla – kemialliset jätteet olisivat valuneet suoraan maastoon

Kromipinta Oy säilytti vaarallisia jätteitä leväperäisesti vuosien ajan. Jos tehtaalla olisi syttynyt tulipalo, jätteitä olisi valunut sammutusvesien mukana suoraan tehtaan ovista ulos.

Poliisi on saanut syyteharkinnan valmiiksi jutussa, jossa kahta ihmistä epäillään ympäristön turmelemisrikoksesta. Orimattilalainen Kromipinta Oy säilytti vaarallisia jätteitä ilman kunnollisia varoaltaita vuosien ajan. 

Tulipalon sattuessa kemiallisia jätteitä olisi valunut sammutusvesien mukana suoraan tehtaan ovista ulos maastoon. Tehdas sijaitsi tärkeällä pohjavesialueella. Maaperään imeytyessään tehtaan jätteet olisivat pilanneet pohjavesiä.

Tehtaan turvallisuus oli rempallaan alusta alkaen. Laitokselle tehtiin vuonna 2009 käyttöönottotarkastus. Jo silloin yhtiötä vaadittiin muun muassa hankkimaan automaattinen paloilmoituslaitteisto ja rakentamaan kemikaalivarasto. Kumpaakaan ei ollut vielä vuonna 2013. 

– Jos siellä olisi syttynyt tulipalo, niin se olisi jäänyt fyysisen havainnoinnin varaan, jos joku olisi sattunut näkemään, rikoskomisario Gunnar Golnick Hämeen poliisilaitoksen rikostorjuntayksiköstä kertoo.

Juttu on nyt syyteharkinnassa. Epäiltyinä ovat yhtiön toimitusjohtaja ja ympäristövastaava. Ympäristön turmelemisrikoksesta voi saada sakkoja tai korkeintaan kaksi vuotta vankeutta. 

Kromipinta Oy meni konkurssiin vuoden 2013 lokakuussa. Tehtaan jätteistä ei enää ole vaaraa ympäristölle. Jätteiden hävittäminen hoidettiin valtion varoilla, koska konkurssipesän rahat eivät putsaukseen riittäneet. Laskua veronmaksajille tuli reilut 200 000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat