Rahtialus ajanut karille Ahvenanmaalla, lastina kauraa ja polttoöljyä – suomalaiskapteeni Ålandsradiolle: Nukahdin

Suomalainen rahtialus on ajanut karille Ahvenanmaan saaristossa, kertoo Länsi-Suomen merivartiosto viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä. Sen mukaan rahtialuksessa on kolmihenkinen miehistö.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hieman ennen kello yhtätoista Länsi-Suomen merivartiosto kertoi, että noin 50-metrinen alus ottaa edelleen vettä sisään ja alukselle on viety pumppukalustoa. 

Merivartioston mukaan aluksella on lastina kauraa 800 kuutiometriä ja kuusi kuutiometriä kevyttä polttoöljyä.

Merivartiosto kertoo varautuneensa öljyntorjuntaan.

MarineTraffic-sivuston perusteella kyseessä on Leonie-rahtialus, joka on sivuston mukaan pysähdyksissä. Sivuston mukaan vartiolaiva Tursas on Leonie-aluksen lähellä, kuten myös Rescue Stormskär -vene.

Länsi-Suomen merivartiosto aiemmin aamupäivällä, että paikalla ovat Kökarin merivartioaseman partio ja Ahvenanmaan vapaaehtoiset meripelastajat. Vartiolaiva Tursas oli vielä tuolloin matkalla paikalle.

Voiko alus upota?

Ålandsradio on haastatellut Leonien kipparia David Saarta. Saari kertoo, että hän oli aluksen ohjaksissa ennen turman tapahtumista.

Saari sanoo Ålandsradiolle, että hän oli nukahtanut ja ajoi karille. Saaren mukaan alusta yritetään pelastaa vettä pumppaamalla.

Länsi-Suomen merivartiosto kertoi aamupäivällä kello yhdeksän aikoihin, ettei alus ei ole vaarassa upota. Saari puolestaan sanoi Ålandsradiolle, että uppoamisen riski on olemassa.

– Ihmisille ei ole vaaraa, mutta on riski, että alus uppoaa tähän paikkaan, hän kertoi Ålandsradiolle.

Merivartioston mukaan aluksen määränpää oli Ahvenanmaan Godby, mutta Ålandsradion mukaan alus olisi ollut suuntaamassa Godbystä Naantaliin.

 

Lue myös:

    Uusimmat