Raahessa tulipalo linja-autohallissa – sisällä oli yksi linja-auto

Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa sijaitsevassa linja-autohallissa syttyi yöllä tulipalo. Sisällä oli yksi linja-auto, kertoo pelastuslaitos tuoreimmassa tiedotteessaan. Tässä vaiheessa ei ole tiedossa, että palo olisi aiheuttanut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitokselta arvioidaan, että aineelliset vahingot tulevat olemaan merkittäviä. Halli on tuhoutunut kokonaan, ja sen mukana tuhoutui myös yksi linja-auto. Lisäksi toinen linja-auto kärsi vahinkoja.

Palosta syntyi runsaasti savua, mutta savu ei pelastuslaitoksen mukaan aiheuttanut välitöntä vaaraa lähialueen asukkaille tai ympäristölle.

Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Pelastuslaitos sai tiedon Kesäläntullilla syttyneestä palosta pian puolenyön jälkeen lauantaina. Palo on hallinnassa, eikä se ole levinnyt ympäristöön.

Pelastuslaitoksen mukaan tilanteen alkuvaiheessa linja-autoja siirrettiin pois palavasta rakennuksesta. Myös piha-alueella olevia autoja siirrettiin kauemmaksi palavasta rakennuksesta.

Pelastuslaitokselta arvioitiin puoli kolmen aikaan lauantaiaamuna, että jälkisammutus kestää useita tunteja.

Palopaikalle hälytettiin muun muassa kuusi sammutusautoa, kolme säiliöautoa ja raivausauto.  

Lue myös:

    Uusimmat