Qatarilaisvartijat painoivat protestoijan maahan ja poistivat kisapaikalta: "He eivät salli ihmisille edes perusoikeuksia ilmaista itseään"

1:36
Vartijat poistivat voimakeinoin ainakin kaksi henkilöä stadionin ulkopuolella USA:n ja Iranin välisen pelin jälkeen. Katso tapahtumat videolta.

Qatarin Al Thumama -stadionin turvallisuushenkilöstö poisti voimakeinoin ainakin kaksi iranilaista kannattajaa Iranin ja Yhdysvaltojen välisen ottelun jälkeen MM-kisoissa.

Reutersin kuvamateriaalilta näkyy, kuinka useat vartijat pitävät miestä maassa ja poistavat stadionilta. Reutersin tietojen mukaan kyseessä oli iranilainen protestoija. Mies piteli kädessään paitaa, jonka vartijat pyrkivät saamaan haltuunsa. Tapahtumat sijoittuvat keskiviikkoaamuun paikallista aikaa.

– Naiset, elämä, vapaus! miehen kuullaan toistavan videolla paitaan kirjoitettua iskulausetta.

Silminnäkijät kertovat Reutersille, että kisapaikalta poistettiin yhteensä kaksi iranilaista henkilöä. 

– He eivät salli ihmisille edes perusoikeuksia ilmaista itseään, silminnäkijä toteaa.  

Reuters ei tavoittanut Qatarin MM-kisojen järjestäjiä kommentoimaan stadionin ulkopuolella tapahtuneita tapauksia. 

Iranissa on osoitettu mieltä syyskuun puolivälistä lähtien, kun maan viranomaisten ilmoittivat nuoren kurdinaisen Mahsa Aminin kuolemasta. Siveyspoliisi oli aiemmin pidättänyt hänet "väärin puetun" hijabin takia. Iranin vallankumouskaartin kenraali Amir Ali Hajizadehin mukaan mielenosoituksissa on kuollut arviolta yli 300 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja