Qanon-shamaani -sarvipäämies tunnusti syyllisyytensä Yhdysvaltain kongressin toiminnan estämiseen

Yhdysvalloissa uutiskuvista kuuluisaksi tullut puhvelinsarvihattuinen mellakoitsija Jacob Anthony Chansley on myöntänyt oikeudelle syyllistyneensä kongressin toiminnan estämiseen loppiaisena 6. tammikuuta.

Qanon-salaliittoteoriaa kannattanut Chansley tunnetaan myös liikanimellä Qanon-shamaani. Ilman paitaa liikkunut, keihästä kantanut ja kasvonsa värikkäästi maalannut Chansley levisi uutiskuvissa ympäri maailman. Psykiatrisen arvion mukaan Chansleyn katsottiin olleen syyntakeinen.

Chansley tunkeutui kongressirakennus Capitoliin muiden silloisen presidentti Donald Trumpin kannattajien kanssa. Mellakoitsijoiden tavoitteena oli estää kongressia vahvistamasta presidentinvaalien tulosta.

Syytteestä voidaan langettaa enimmillään 20 vuoden vankeusrangaistus, mutta käytännössä tuomion arvellaan olevan 3–5 vuoden luokkaa. Tuomio on määrä lukea 17. marraskuuta.

Capitolilla mellakoinutta"Qanon-shamaania"ei päästetä vapauteen – myös ulkoministeriön työntekijä nähtiin videoilla mellakoimassa 2:45
Capitolilla mellakoinutta "Qanon-shamaania" ei päästetä vapauteen – myös ulkoministeriön työntekijä nähtiin videoilla mellakoimassa (10.3.2021)

Lue myös:

    Uusimmat