Pyrkimyksenä tuhota Israel: Tällainen on terroristijärjestö Hamas
Israelissa lauantaiaamu valkeni yllättäen laajoihin ohjusiskuihin ja maahyökkäykseen Gazan kaistalta. Tekijäksi ilmoittautui terroristijärjestö Hamas. Mistä järjestössä on kyse?
Hamas tai islamilainen vastarintaliike perustettiin vuonna 1987 ensimmäisen intifadan eli palestiinalaisten kansannousun aikaan.
Järjestön perustamiskirja vuodelta 1988 vaatii Israelin tuhoamista. Toisinaan Hamas on tarjonnut Israelille aseleposopimuksia vastineeksi "elinkelpoisesta" Palestiinan valtiosta, johon kuuluisi kaikki alueet, jotka Israel miehitti vuoden 1967 sodassa. Israel on pitänyt tarjouksia huijauksina.
Hamas jakaa 1920-luvulla perustetun muslimiveljeskunnan ideologian.
Valtaan vuonna 2007
Hamas on pyörittänyt Gazaa vuonna 2007 käydyn lyhyen sisällissodan jälkeen. Vastapuolena oli Palestiina presidentin Mahmoud Abbasin johtama Fatah-liike, joka toimii nykyään Länsirannalla. Abbas johtaa myös Palestiinan vapautusjärjestöä PLO:ta.
Hamasin otti vallan sen jälkeen, kun se voitti Palestiinan parlamenttivaalit vuonna 2006. Sittemmin vaaleja ei ole pidetty.
Hamas syytti silloin Abbasia salaliitosta järjestöä vastaan. Abbasin mielestä kyse oli vallankaappauksesta.
Määritelty terroristijärjestöksi
Valtaannousun jälkeen Hamasin ja Israelin välillä on ollut lukuisia yhteenottoja, joihin on usein kuulunut Gazasta Israeliin laukaistuja raketteja ja Israelin ilmaiskuja ja pommituksia Gazan kaistalle.
Hamas ei tunnusta Israelin valtiota. Se myös vastusti väkivaltaisesti Israelin ja PLO:n neuvottelemaa Oslon rauhansopimusta 1990-luvun puolivälissä.
Hamasilla on aseistettu siipi nimeltä Izz el-Deen al-Qassam, joka on lähettänyt asemiehiä ja itsemurhapommittajia Israeliin. Hamas luonnehtii aseellista toimintaansa vastustukseksi Israelin miehitystä vastaan.
Israel, Yhdysvallat, Euroopan unioni – Suomi mukaan lukien, Kanada, Egypti ja Japani ovat määritelleet Hamasin terroristijärjestöksi.
Hamasin liittolaisiin kuuluvat Iran, Syyria ja Libanonissa toimiva shiiamuslimien Hizbollah-ryhmä. Kyseisiä toimijoita yhdistää Yhdysvaltain Lähi-Idän politiikan vastustus.
Vaikka Hamasin valta on keskittynyt Gazaan, sillä on kannattajia muillakin palestiinalaisalueilla. Järjestön johtajat ovat levittäytyneet ympäri Lähi-Itää.
Lähde: Reuters
Uusimmat
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
08:36
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
-
08:20
Leijonat-vahdeista yksi ehti tilata uuden maskin MM-kisoihin: "Modernia ja retroa"
-
08:15
Windows95man Voguessa: "Alastomuus on minulle luonnollista"
-
08:13
PS pysyy kannassaan: Yleltä pois 25 prosenttia – "Realiteetit valjenneet"
-
08:00
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
07:45
Kuin kaksi marjaa! Näky Coloradon vaihtopenkillä naurattaa NHL-faneja
-
07:40
Granaattiomenan kuoriminen siististi on mahdollista – katso näppärä tekniikka
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
Lataa lisää