Pyramidihuijari Madoffilla lokoisat olot vankilassa

Pyramidihuijauksesta 150 vuodeksi vankeuteen tuomittu pankkiiri Bernard Madoff on ollut innoissaan vankilaelämästä. Madoff kertoo elokuulle 2009 päivätyssä kirjeessä, että hänellä on vankilassa varsin lokoisat oltavat. Madoffin mukaan sekä muut vangit että vartijat kohtelevat häntä kuuluisuutena.

– He kutsuvat minua herra Madoffiksi tai Bernie-sedäksi. En voi käydä missään ilman, että joku huutelisi tervehdyksiä tai rohkaisevia sanoja, Madoff kirjoittaa.

– On oikeastaan aika liikuttavaa, että kaikki ovat kiinnostuneet hyvinvoinnistani.

ABC-televisiokanavan torstaina julkistama kirje osoittaa, ettei maailman suurimmasta pyramidihuijauksesta tuomittu Madoff tuntenut juurikaan katumusta ainakaan vankilaelämänsä alkutaipaleella. ABC-kanava haastatteli kirjeen julkistamisen yhteydessä suurhuijarin miniää Stephanie Mackia. Mackin aviomies Mark eli Bernard Madoffin poika teki viime vuonna itsemurhan isänsä shokkipidätyksen toisena vuosipäivänä.

Stephanie Mackin mukaan hänen appensa kirjoittama kirje sai hänet tuntemaan olonsa sairaaksi.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat