Pyöriä katoaa tänä vuonna ennätysmäärä

Pyöriä on varastettu tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Tyypillinen pyörävaras rahoittaa toimillaan huumebisnestä.

Pyöriä on kadonnut jäljettömiin tähän mennessä jo yhtä paljon kuin toissa vuonna yhteensä. Poliisin omaisuuskuulutusrekisteriin on ilmoitettu tänä vuonna jo 12 785 kadonnutta polkupyörää. Määrä enteilee tälle vuodelle kaikkien aikojen ennätystä. Samalla pyörien varastelu on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi.

Esimerkiksi Lappeenrannassa polkupyörävarkaat ovat olleet poikkeuksellisen ahkeria koko helteisen kesän. Varsinkin maastopyörät kelpaavat pitkäkyntisille. Maastopyöriä on hävinnyt tänä vuonna noin 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Yleisesti otaksutaan, että varastettuja pyöriä salakuljetetaan suuret määrät osina tai kokonaisina Venäjälle. Poliisilla ei ole toistaiseksi tästä näyttöä. Tutkimuksissa on sen sijaan käynyt ilmi, että hämärät kotimarkkinat vetävät erinomaisesti. Bisnes toimii poliisin mukaan niin, että hämärämieheltä tilataan tietynlainen kulkupeli ja tämä käy varastamassa sen asiakkaalleen. Ammattilaiset saavat jopa vaijerilukoin kytketyt pyörät auki alta minuutin.

Suurimmalla osalla varastetuista pyöristä rahoitetaan huumekauppaa. Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna polkupyörävarkaiden rötöksiä 35 miljoonalla markalla, tänä vuonna tätäkin enemmän. Korvaukset ovat viidessa vuodessa kaksinkertaistuneet.
(MTV3/Ulla Pulliainen)


Lue myös:

    Uusimmat