Pyöräily on mukavaa, halpaa ja jo puoli tuntia pyöräilyä päivässä nostaa peruskuntoa. Tutkittu on myös, että taajamassa alle seitsemän kilometrin matkoilla pyörä on nopein kulkuväline. Mutta minulla olisi vielä houkuttelevimpia täkyjä.
Kaikki työmatkapyöräilijät ovat kehuneet pyöräilyn autuutta: kesäaamut ovat niin ihania tuoksuineen ja raukeine tunnelmineen, että työhön meno tuntuu jopa miellyttävältä. Töistä päästessä vastuu unohtuu työpaikan ovelle, kun hyppää pyörän selkään ja karauttaa pyörätielle.
Tai miltä maistuisi piknik-reissu kaverin kanssa lämpimällä kevät- tai kesäilmalla? Suomen hyväkuntoiset pyörätiet vievät juuri niin kauas kuin mieli tekee. Pyörän selästä voi tehdä sight seeingeja paikkoihin, joihin ei autolla pääse. Tai lähimmällekin biitsille voi polkaista vähemmällä varustuksella ja vaivalla. Vaikka koko perhe yhdessä.
Ketä siis enää huvittaa istua hiostavassa ja ahdistavassa bussissa kylki kyljessä toisen mököttäjän kanssa? Tai hikoilla autossa iänikuisten radiomainosten pauhatessa? On korkea aika kaivaa pyörät esiin ja tehdä keväthuolto.
Huolto
Ensimmäinen toimenpide on pesu ja voitelu. Pyörä kannattaa pestä säännöllisesti, sillä jo se auttaa ajopeliäsi säilymään ehjempänä. Hiekka ja lika kuluttavat etenkin vaihderattaita.
Ota siis kauniiseen käteesi tiskiharja ja varaa lähettyville hammasharjoja. Pesuvatiin voi lirauttaa astianpesuainetta. Ja sitten jynssäämään. Varo ruiskuttamasta painevedellä suoraan laakeripintoja. Pesun jälkeen öljyä kaikki liikkuvat osat, etenkin ketjut. Ketjuja voi voidella mieluummin liikaa kuin liian vähän. Sprayna saatava teflonöljy on parasta – älä koskaan käytä ruokaöljyä, joka on liian paksua ja kerää hiekkaa.



