Putous-tähti paljastaa traumaattisen koulumuistonsa: "Ei viitsinyt hirveästi enää neuloa sen jälkeen"

Terhi Suorlahti muistelee kouluaikoja lämmöllä, yhtä tapausta lukuunottamatta.

Putous-tähti Terhi Suorlahti näyttelee pääroolia uudessa Rehtori-komediasarjassa. Hän esittää kunnianhimoista yläkoulun rehtori Sari Valjakkaa, joka joutuu mitä omituisimpiin tilanteisiin yrittäessään edistää korkealentoisia hankkeitaan.

Suorlahdella on hyviä muistoja omista kouluvuosistaan. Hän kertoo viihtyneensä yläkouluikäisenä diskossa tyttöporukkansa kanssa, mutta olleensa kiinnostunut myös opiskelusta.

– Tykkäsin koulusta. En ollut hikari, mutta riittävän hyvä. Olen käynyt musiikkiluokat ja se teki koulunkäynnistä aika mielekästä, hän muistelee.

Suorlahti paljastaa traumaattisen kokemuksen, joka on jäänyt hänen mieleensä alakoulun käsityötunnilta. Hän oli neulomassa täytettävää kissaa ja oli saanut työn melkein valmiiksi, kun opettaja tuli hänen luokseen.

– Opettaja tuli ja repäisi sen kädestäni. Hän purki sen ja purkaessaan hoki, että "ei tule mitään, ei tule mitään". Aivan hirveää! Tämä oli 80-luvulla Jyväskylässä mahdollista, ei varmaan enää, Suorlahti nauraa.

Ymmärrettävästi tapahtuneen jälkeen hänen innostuksensa käsitöiden tekemiseen latistui.

– Ei viitsinyt hirveästi enää neuloa sen jälkeen, hän toteaa.

Rehtori-sarja MTV3-kanavalla lauantaisin 18.1. klo 21 alkaen

Lue myös:

    Uusimmat